Blogi Matkailu

Ranskasta Alppien syleilyyn (3.&4. matkapäivä)

Liisa ja Cedric Biederman ovat toimineet lukuisia kertoja isäntinämme Sveitsissä.

Kolmas matkapäivä alkoi melko karulla aamiaisella. Tarjolla oli kuivaa leipää, voinappeja, yksittäispakattuja mauttomia sulatejuustosiivuja ja ylimakeita jugurtteja. Kahvi oli juomakelpoista, samoin appelsiinimehu. Tälläkin toki päästiin liikkeelle, liikkuva jääkaappimme tosin oli käytössä heti alkumatkasta.

Keskiviikon matkasuunnitelma oli ajaa Sveitsiin Valaisin laaksoon Sierren pikkukaupunkiin. Tämä kaupunki on lähes jokaisella reissulla yksi välietapeistamme, siellä asuu tätini ja hänen miehensä. Olen saattanut joskus ennenkin mainita, että Sierressä saamme aina taivaallista ruokaa ja jumalaisia viinejä. Niihin palataan kohta.

Jokavuotinen kuva Sierren ”hotelliparvekkeeltamme”. Viiniä, viiniä ja vielä kerran viiniä joka ikisellä maatilkulla.

Mikäli Ranskassa haluaa matkan etenevän yhtään nopeasti, on pakko ajaa maksullisia teitä. Niin teimme nytkin suurimman osan matkasta. Tietulleja Ranska keräsi meiltä yhteensä noin 100€.

En tiedä millaisilla järjestelmillä paikalliset näitä maksullisia teitä käyttävät, mutta joka vuosi nuo tietullit hämmästyttävät. Niillä kerätään johonkin kassaan hurjasti rahaa vuosittain. En tosiaan edes tiedä mihin kassaan, pitäisi ottaa selvää toimivatko maksulliset täysin yksityisinä, vai onko valtio niissä jotenkin mukana. Varmasti valtio jotenkin on mukana sekä rahoittamassa että sääntelemässä, jos joku tietävä jaksaa vaikka fb:n kommenttiosioon selventää käytäntöä, olisin kiitollinen.

Ranskan maksulliset tiet ovat loistokunnossa, joskin välillä niilläkin esiintyy ”ranskalaisia tietöitä”.

Eikä siinä mitään, ilman tietullejakin voi ajaa, aikaa kuluu silloin vähintään tuplasti. Jos on aikaa ja mukava auto, se on erittäin suositeltavaa. Ranskan maaseutu on kaunista ja monella tapaa mielenkiintoista. Pikkuteitä ajellessa törmää Euroopan historiaan konkreettisesti, kun ajaa muurien ympäröimien kylien ja kaupunkien läpi. Meillä on tällä kertaa sen verran lastia päällä, että valitsimme maksulliset tiet. Ranskalaisia täytyy myös kiittää siitä, että nämä moottoritiet pidetään erinomaisessa kunnossa. Espanjasta Ranskaan tullessa moottoritien asfaltti on kuin sametilla ajaisi.

Sveitsissä myös Otto oli joutunut opettelemaan maskin käytön.

Tässä vuosien varrella avioliittomme kielenkäyttöön on tullut uusi termi. Se on niinkin eksoottinen kuin ranskalainen tietyö. Meille ranskalainen tietyö tarkoittaa sitä, että moottoritiestä otetaan pois käytöstä yksi kaista pystyttämällä punavalkoisia tötteröitä. Mitään, ei siis kerta kaikkiaan mitään tapahdu tällä ”työmaa-alueella”. Oletteko muut huomanneet samaa ilmiötä. Missään muussa maassa näin ei tapahdu.

Beziersistä Sierreen pääsisi upeaa alppireittiä. Useana vuonna olemmekin majesteettiset vuoret ylittäneet, mutta jälleen kerran painavan ja arvokkaan lastin vuoksi valitsimme nyt tasaisemman tien. Paljon kaunista nähtävää tällekin tielle osuu.

Kaakkoisranskan maaseutu on kaunista ja vehreää. Matkalle osuu myös Rhone -joen ylitys ja sen ympäristön vaikuttavat viiniviljelmät. Itään päin ajaessa suunnilleen Grenoblen kohdalla Alpit tulevat hallitsevaksi elementiksi autosta ulos katsoessa. Tältä kohtaa ei vielä näe lumihuippuja, mutta hienosti Euroopan upein vuoristo näyttäytyy myös ohitettaessa.

Vehreää Ranskan maaseutua unikoineen.

Sveitsiin ajoimme sisään Geneven kupeesta. Pieni pelko koronasäännöistä oli olemassa, onko meillä riittävä syy saapua Sveitsiin. Selitykset oli valmiiksi mietitty, mutta niitä ei tarvittu. Tullivirkailija kysyi, onko meillä mukana mitään tullattavia tuotteita. Vastasin, että kyydissä on laadukkaita sanomalehtiä, nekin matkalla Suomeen. Tämä tyydytti virkailijaa ja hän viittoi meitä eteenpäin. Sveitsin teillä ajamiseen oikeuttava tarra piti ostaa, se maksoi 40€. Samalla tarralla voi ajella Sveitsin läpi paluumatkallakin, tarra on voimassa noin vuoden.

Syvä Genevenjärvi synkkänä sadekelillä.

Sää ei kolmatta matkapäivää erityisesti suosinut. Ranskan viimeisillä kilometreillä alkoi sadella ja tummien pilvien alla ajeltiin Sierreen saakka. Genevenjärvi ei päässyt tässä kelissä ihan oikeuksiinsa, kauniilla säällä se on upea ilmestys. Genevenjärvi on pinta-alaltaan suunnilleen Keiteleen kokoinen, vettä siihen mahtuu monta kertaa enemmän. Genevenjärven keskisyvyys on yli 150m, kun taas Keiteleellä jäädään reilusti alle kymmeneen metriin.

Genevenjärvi lepää upeiden Alppien sylissä.

Lausannen ja Montreauxin kauniiden rantakaupunkien kautta saavuimme Martignyyn, mistä Valaisin laakso käytännössä alkaa. Tästä eteenpäin Sierreen saakka matka kulkee laakson pohjalla lumihuippuisten Alppien välissä. Lähes jokainen vuorten eteläisten alarinteiden neliö on käytetty viinin viljelyyn. Ovatpa rohkeimmat tuoneet viljelmiään myös pohjoisille rinteille.

Muutama sana Sveitsin tai oikeammin Valaisin viineistä. En ole kirjallisiin lähteisiin juurikaan tutustunut, eli tietoni ja tuntemukseni pohjautuvat puhtaasti empiirisiin, erityisen nautinnollisiin kokemuksiin. Sen tiedän, että Sveitsi ei ole maailmalla mikään viinin suurtuottaja. Laadultaan viinit kelpaisivat mihin tahansa kansainvälisiin pöytiin, mutta laatutietoiset sveitsiläiset eivät suotta vie herkkuaan liiemmälti maasta pois. He nauttivat sen itse.

Cornalin on yksi Valaisin omista rypälelajikkeista. Se oli aikoinaan hyvin yleinen, välillä katosi lähes tyystin ja on nyt palannut laatuviineihin.

Petit Arvine on valkoviinien kuningasrypäle. Sitä ei juurikaan tunneta Valaisin ulkopuolella, eli tuotantomäärät eivät ole hillittömän suuria. Valaisissa sitä saa lähes joka paikasta. Petit Arvine voi olla kuiva tai hieman makeahko viini, valmistustavasta ja sadonkorjuuajasta riippuen. Kummassakin versiossa löytyy runsaasti hapokkuutta ja hedelmäistä makua. Yllättäen Petit Arivine istuu täydellisesti juustoruokien kanssa ja niitähän sveitsiläiset tunnetusti rakastavat.

Saavuimme Sierreen kuuden kieppeissä iltapäivällä. Tätini Liisa ja miehensä Cedric Biederman olivat parvekkeella meitä vastassa. Auto parkkiin, pikainen peseytyminen ja sitten olikin jo aika siirtyä itse asiaan, eli aperolle. Tässä matkamajassa ruoka ja juoma ovat aina luksustasoa.

Aperolla. Biedermaneilla herkut ovat aina huippuluokkaa.

Aperona nautittiin tällä kertaa Valaisilaista ruisleipää ja paikallisia kuivattuja lihoja. Alppikansana sveitsiläiset rakastavat hyvin säilyviä kuivattuja tuotteita ja myös etikkasäilykkeitä. Kuivattu naudanliha oli mainio ja kun sen kanssa nautittiin sitä jo edellä mainostamaani Petit Arvinea, ruokahalu heräsi huippuunsa. Pääruokana söimme klassikkojen klassikkoa, Valaisilaista raclettea. Voimakasta juustoa sulatetaan ja se nautitaan keitettyjen perunoiden, hillosipulien ja maustekurkkujen kera. Yksinkertaista ja hyvää. Ruokajuomana kuuma tee ja kylmä Petit Arvine. Perfecto.

Hyvän aterian jälkeen uni maittoi raikkaassa vuoristoilmassa.

Torstai olikin sitten lepopäivä. Tukevan ja maittavan aamiaisen jälkeen vietin sen töitä tehden. Tuisku ja tätini Liisa lähtivät kävelylle. Sen verran pitkäksi tuo kävelylenkki venähti, että vahvasti epäilen rouvien pysähtyneen viinilasilliselle, kenties toisellekin. Samaa asiaa todisti se, että rouvien vaatteet olivat tulleessaan kuivat, vaikka ulkona satoi kaatamalla. Eivätkä rouvat ainakaan kieltäneet asiaa siitä kysyttäessä.

Lionel Chabrouz hoitaa ravintolaansa pieteetillä.

Torstai pääsimme Biedermannien lähiravintolaan syömään. Kyse ei ole mistään kulman kuppilasta, keittiömestari Lionel Chabrouz on luonut upean ravintolamiljöön. Kaikki ravintolassa kertoo korkeasta laadusta, sisustus on tyylikäs, palvelu kohteliaan rentoa ja keittiön antimet ylivertaisia. Chabrouzin pariskunta piti aiemmin pientä ravintolaa vuorilla. konsepti oli perinteinen alppiravintola. He halusivat pari vuotta sitten kokeilla jotain modernimpaa ja avasivat kohtuullisen ison ravintolan Sierressä.

Kasvaa se ahven Sveitsinkin järvissä.

Brasserie le Nationalin lista on mielenkiintoinen. Kaikkea tekisi mieli maistaa. Päädyimme aloittamaan hanhenmaksapateella. Kielen mukanaan vievä patee tarjoiltiin sopivan makean omenakompotin kanssa. Pääruoaksi Tuisku otti paistettuja Genevenjärven ahvenfileitä, me muut päädyimme maistamaan talon tartarpihviä.

Ainakin Tuiskun ilmeistä saatoin päätellä, että sveitsiläinen ymmärtää affenen päälle. Nätisti asetellut fileet saivat seurakseen piparjuurikastikkeen. Myönnän, maistoin itsekin vaimon lautaselta ja hyvää oli. Meidän tartarimme olivat loistavat. Raaka jauheliha oli maustettu pääosin yrteillä ja mukana oli sopivasti chiliä hieman potkua antamaan.

Tartarpihvi parhaasta lihasta hienosti maustettuna.

Jälleen pääsin kokemaan Valaisin viineistä jotain uutta. Cedric valitsi punaviiniksi Cornaliksen. Se on rypäle, jota ei varmasti löydy mistään muualta, eikä Valaisistakaan jokunen vuosi sitten löytynyt. Tämä rypäle oli vuosikymmeniä sitten alueen suosituin punaviinirypäle. Sitten se tuhoutui lähes kokonaan, kunnes aivan viime vuosina jotkin viininviljelijät ovat löytäneet säilyneitä juurakoita ja niitä on jälleen ryhdytty kasvattamaan. Nyt Cornalis on trendikäs edelleen harvinainen viini. Pehmeä ja marjaisa, erinomainen juoma tartarpihvin kylkeen.

Reipas kävely kotiin, ja nukkumaan. Perjantaiaamuna suuntana on Saksa ja Frankenin viinialue.

Teksti: Antti Pekkarinen

Kuvat: Tuisku & Antti Pekkarinen

Linkki edelliseen matkapäivään: https://fuengirola.fi/miten-finland-lausutaan-ranskaksi-2-matkapaiva/

 

Mitä pidit jutusta?
+1
111
+1
15
+1
0
+1
3
+1
0
+1
4

Kolumnit

Viikon kysymys

Milloin suunnittelet matkustavasi Espanjaan seuraavan kerran?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa