Nyt se alkaa: iskevätkö Suomen tennismiehet toistamiseen Málagaan?

Suomen miesten tennismaajoukkue kamppailee pääsystä Davis Cupin kahdeksan parhaan joukkoon Espanjan Aurinkorannikolle.

Jari Peltomäki
Jari Peltomäki
3 min lukuaika
Tältä näytti sinivalkoinen tennishuuma Málagassa viime marraskuussa 2023, kun miesten Davis Cup -joukkue pelasi upeasti maailman neljän parhaan maan joukkoon.

Suomalaiset tennisfanit saavat nyt taas roppakaupalla katseltavaa ja jännitettävää, kun Suomen miesten maajoukkue pelaa toista kertaa maailman 16 parhaan maan Davis Cup Finals -turnauksessa eli MM-kisoissa.

Davis Cup Finalsin alkulohkovaihe pelataan neljällä eri paikkakunnalla 10.-15.9. Suomi pelaa Iso-Britannian Manchesterissa. Lohkojen kaksi parasta maata etenee kahdeksan parhaan maan Final 8 -finaalivaiheeseen Málagaan 19.-24.11.

Viime vuonna Suomi herätti suoranaista hurmosta Espanjan Aurinkorannikolla Málagassa, kun tuhannet suomalaiset saapuivat kannustamaan sinivalkoista joukkuetta Martin Carpena -areenalla.

Suomi oli lopulta sensaatiomaisesti maailman neljän parhaan maan joukossa 2023.

- Mainos -

Lue myös: Suomi taisteli ja kansa kannatti – tennisunelma kaatui Málagassa

Suomen pelien aikataulu

Suomi pelaa Manchesterissa alkulohkossa, jonka muut maat ovat Iso-Britannia, Kanada ja Argentiina.

Suomen ottelut (ajat paikallista aikaa):

  • ke 11.9. klo 13 Suomi-Iso-Britannia (klo 14 Espanjan aikaa ja klo 15 Suomen aikaa)
  • to 12.9. klo 13 Kanada-Suomi (klo 14 Espanjan aikaa ja klo 15 Suomen aikaa)
  • la 14.9. klo 13 Suomi-Argentiina (klo 14 Espanjan aikaa ja klo 15 Suomen aikaa)

YLE televisioi Suomen ottelut TV2 ja Areenan puolella. Tapahtumia selostavat Ville Nygård ja Sakari Lund. Paikan päälle Manchesteriin on ennakkotietojen mukaan lähdössä noin 300 suomalaista.

Suomen joukkueen muodostavat Otto VirtanenHarri HeliövaaraPatrik Niklas-SalminenEero Vasa ja Patrick Kaukovalta sekä kapteeni Jarkko Nieminen.

Suomen kaksinpelin ykköspelaaja Emil Ruusuvuori kertoi syyskuun alussa jäävänsä loppuvuoden mittaiselle tauolle tenniksestä. Siksi hän ei ole mukana Davis Cup -kuvioissa.

Ruusuvuoren tilalle joukkueeseen nimettiin Patrick Kaukovalta. Kaukovalta on tuttu pelaaja viime vuoden Davis Cupista.

Lue myös: Davis Cup -finaalien liput Málagassa tulivat myyntiin – miten käy Suomen?

- Mainos -

Harri Helilövaara: ”Davis Cupit ovat aina erityisiä viikkoja”

Suomen joukkueen kantavat voimat ovat kokenut Harri Heliövaara ja nyt kaksinpelin ykköspelaajan viitan harteilleen ottava Otto Virtanen. He kertovat Suomen Tennisliitolle treenipäivien sujuneen hyvin sekä olosuhteiden olevan mieluisat.

– Hyvin on lähtenyt liikkeelle täällä Manchesterissa; Davis Cupit ovat aina erityisiä viikkoja. Ja totta kai, nyt kun olemme taas maailman parhaiden joukossa ovat järjestelyt aivan viimeisen päälle, Wimbledonin kesällä voittanut Heliövaara kuvaili.

”Meillä on mahdollisuus Englannin kaatamiseen”

Heliövaara odottaa innolla tulevia otteluita, mutta erityisesti avausottelua isäntämaata vastaan.

– Päästään heti aloittamaan kotimaata vastaan, eli tunnelma tulee varmasti olemaan katossa. Meillä tietysti Emilin puuttuminen näkyy kokoonpanossa, mutta toivottavasti ei tunnu. Otto pystyy huippusuorituksiin Davis Cupissa ja varmasti kakkospelaajamme tulee antamaan kaikkensa sekä sitten on vielä nelinpeli. Toivottavasti neluriin päästään 1-1 tai 2-0 tilanteesta. Uskon meillä olevan mahdollisuus Englannin kaatamiseen.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *