Blogi

Nuorin pääministeri johtaa eläkeläisten puoluetta

 

Suomen sosiaalidemokraatteja luonnehditaan usein eläkeläisten puolueeksi. Näin siksi, että puolueen kannattajakunta koostuu tutkimusten mukaan suurelta osin eläkeläisistä.

Nyt puolueen keulahahmoksi ja pääministeriksi nousi Sanna Marin, 34. Häntä nuorempaa pääministeriä ei maailmasta löydy.

Eipä ihme ole, että nuori nainen maan johtavana poliittisena toimijana herättää maailmalla kiinnostusta. Marinia haluavat haastatella sadat ulkomaiset toimittajat.

Marinin valinnasta kirjoitettiin maailmalla poikkeuksellisen paljon. Enemmän kuin Suomen presidentistä Sauli Niinistöstä kuluvan vuoden aikana.

Marin on mitä parhain PR-nainen Suomelle. Valinta kertoo tasa-arvoisesta Suomesta, jossa perhetaustasta, sukupuolesta tai iästä riippumatta voi nousta vallan huipulle.

Suomen myönteistä kuvaa tasa-arvon maasta vahvistaa vielä se, että kolmen ministeripuoleen johdossa on nainen. Heistä kaksi on vielä alle 35-vuotiaita.

PR-hyöty on kiistaton. Toinen kysymys on se, saako Sanna Marin ministerijoukkoineen hallituksen suosion ja uskottavuuden nousuun. Töitä tällä saralla riittää. Antti Rinteen (sd.) toilailu pääministerinä ja pakkoero jättivät jälkeensä huonon perinnön.

SDP:n suosio on laskenut hallituskauden aikana yli neljällä prosenttiyksiköllä. Tätä ei voi selittää hallitusohjelmalla, johon puolue on sitoutunut. Paljolti kysymys on ollut juuri puheenjohtaja pääministerin imagosta.

Antti Rinne ei ole koskaan ollut suosittu poliitikko tai massahurmaaja. Pikemminkin kaukana siitä. Kun huonoon imagoon vielä yhdistyi kompastelut omistajaohjauksessa ja oudot puheet vailla hallituskumppanien siunausta, ei lopputulosta pidä ihmetellä.

Sanna Marinin imago on kirkas ja ryvettymätön. Kaiken lisäksi sosiaalisessa mediassa leviävät videoklipit Tampereen valtuuston jämäkästä johtamisesta lisäävät hänen nostettaan.

Median ensikommentit ovatkin olleet sen suuntaisia, ettei Marin ole eduskunnan varapuhemieheksi pelastetun Antti Rinteen johdateltavissa. Rinne sai näkyvän viran, mutta poliittisesta vaikuttamisesta hänet riisuttiin.

Tämä on Marinille hyvä asia. Tässä suhteessa hän saa aloittaa puhtaalta pöydältä.

Töitä riittää luottamuksen parissa. Ensinnäkin hänen täytyy saada yhteispeli muiden hallituspuolueiden kanssa saumattomaksi ja toiseksi äänestäjien tuki.

Se on helpommin sanottu kuin tehty. Pelkkä nuoren naisen osaava ja jämäkkä imago ei riitä. Tarvitaan tekoja. Hallituksen keskeisin tavoite, työllisyyden nosto 60.000 uudella työpaikalla ja työllisyysaste 75 prosenttiin vaalikauden aikana, vaativat viimeistään keväällä näyttöjä.

Työllisyyden pitää kohentua niin, että viimeistään ensi syksynä ollaan tavoitteessa ainakin lähellä puolen matkan krouvia, eli 30.000 uutta työpaikkaa.

Työllisyys on hallituksen elämän ja kuoleman kysymys. Jos se ei pääse lähellekään tavoitettaan, iskee toiselta puolelta vastaan lupaus valtion talouden tasapainottamisesta.

Ainakin keskusta pitää siitä kiinni. Jos tavoite karkaa, pitää sen varaan rakennetuista monista hyvistä aikeista luopua.

Tuista, eläkkeen nostoista ja muista hyvistä asioista tinkiminen on vasemmistopuolueille kova, ehkä liian kova paikka.

Sanna Marinilla on menossa kuherruskuukausi pääministerinä. Käytännössä tuo kuukausi on enää viikko tai pari. Sen jälkeen alkaa poliittinen arki, jossa nuoruus ja naiseus eivät enää paina puupennin vertaa.

Asiat ja niiden hoito ratkaisevat.

Pauli Uusi-Kilponen

Kirjoittaja on yli 40 vuotta median palveluksessa toiminut lehdistöneuvos.

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
1

Kolumnit

Viikon kysymys

Milloin suunnittelet matkustavasi Espanjaan seuraavan kerran?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa