”Musiikki on tärkeämpää kuin tähteys”

Aurinkorannikon suomalaiset ovat muutaman viime vuoden aikana päässeet nauttimaan Tarja Leskisen taitavasta musisoinnista monen eri musiikkityylin saralla. Sekä pianon että laulun hallitseva Leskinen muistetaan muun muassa viime talven ”Kosketuksissa” -illoista, joissa hän esitti muun muassa Madonnan, Michael Jacksonin ja Princen ja Gun n’ Rosesin kaapaleita.

Se että Leskinen nousee lavalle yleisöä viihdyttämään, ei ole tapahtunut sattumalta. Musiikki on ollut lähellä hänen sydäntään lapsesta asti, ja jopa uravalintana se alkoi kiinnostaa hyvin varhain.

– Äidiltä olen kuullut tietysti paljonkin lapsuuden suunnitelmista, mutta ensimmäinen oma muistikuva musiikista mahdollisena urana on siitä kun kolmannella luokalla hakeuduin Suutarilan ala-asteen musiikkiluokalle. Samoihin aikoihin aloitin myös pianotunnit, ja siitä asti se ajatus alkoi juurtua, Leskinen kertoo.

Musiikki tuntui alusta asti hänelle helpolta ja luonnolliselta.

- Mainos -

– Musiikki ei koskaan tuntunut pänttäämiseltä,m vaan se oli helppoa ja hauskaa. Kun opin pianotunnilla ensimmäisiä sointuja, niin aloin suurin piirtein saman tien tehdä myös omaa musiikkia, Leskinen muistelee.

Vaikka aikaa on jo kulunut, tulee muisto ensimmäisestä omasta biisistä kuin apteekin hyllyltä.

– Ihan ensimmäinen oma biisi kertoi siitä pelosta, että jos olisin meidän kissalle allerginen. Koska rakastan kissoja, niin olisi ollut kauheaa jos niin olisi käynyt ja olisi pitänyt luopua kissasta. Hyvin lastenlaulujen tyyppistä.

Toteutuuko unelma sittenkään?

Tarja Leskisen kasvu musiikin parissa jatkui läpi peruskoulun. Kun tuli aika miettiä jatko-opintoja, oli musiikki jälleen ensimmäisenä mielessä.

– Hain konservatorioon, mutta sieltä tulikin ilmoitus etten pääse sisään. Silloin ajattelin, että se oli sitten siinä, ei voi mitään.

Jotain opiskellakseen Leskinen meni Suomen liikemiesten kauppaoppilaitokseen, merkonomin opinnot mielessään. Niitä opintoja ei kuitenkaan kestänyt edes kokonaista päivää.

– Olin ensimmäistä päivää koulussa, ja siinä tutustumiskierroksen aikana pälyilin ympärilleni ja mietin, että tämä ei ole yhtään minun juttuni, mutta ollaan nyt sitten täällä. Kesken päivän sain puhelun konservatoriosta. Minulle tarjottiin opiskelupaikkaa varasijalta ja kysyttiin otanko sen vastaan. Ei tarvinnut kauaa miettiä, kun sanoin että todellakin otan, Leskinen kertoo hymyillen.

- Mainos -

– Eli samana päivänä kun aloitin opinnot, kävelin vielä kesken päivän rehtorin luo ja ilmoitin että lopetan. Seuraavana päivänä menin jo konservatorioon ja aloitin siellä lauluopinnot.

Kolmen vuoden opinnot konservatoriossa päättyivät muusikoksi valmistumiseen. Sen jälkeen tie vei ammattikorkeakouluun.

– Halusin jatkaa opintoja, mutta en halunnut toista muusikon tutkintoa, joten hain ammattikorkeaan opiskelemaan laulunopettajaksi.

Nuo opinnot päättyivät vuonna 2014 musiikkipedagogin papereihin.

Kosketus Espanjaan

Vaikka Tarja Leskinen saikin opiskella alaa, josta oli lapsesta asti unelmoinut, alkoi välillä mieleen tulla ajatuksia opintojen keskeyttämisestä. Lopulta välivuosi realisoitui vuonna 2011.

– Se oli niitä hetkiä kun musiikki alkoi puuduttaa. Sellaista on käynyt pari kertaa, kun on tuntunut siltä ettei mikään etene mihinkään suuntaan. Se oli ehkä sellainen itsensä etsimisreissu. Olin vuoden Espanjassa ja pitkin hampain lähdin takaisin Suomeen. Mutta nyt jälkikäteen olen onnellinen että lähdin takaisin, enkä jättänyt opintoja kesken.

Valmistuttuaan vuonna 2014 Tarja Leskinen katseli pari vuotta ympärilleen ja kun ei ollut kunnolla töitä, eikä oikein muutakaan mielenkiintoista, hän päätti pakata laukkunsa ja lähteä takaisin Espanjaan.

- Mainos -

– Tietynlainen kaipaus tänne Espanjaan oli jäänyt ensimmäiseltä reissulta. Muistan esimerkiksi Suomessa katselleeni tähtitaivasta tunteneeni kovaa kaipausta jonnekin. Nyt kun täällä katsoo sitä samaa tähtitaivasta, niin tuntuu kuin olisi kotona.

Vaikka Tarja Leskinen tunteekin nyt olevansa kotona, ei hänkään ole kaipauksesta ihan kokonaan eroon päässyt. Suomesta hän ikävöi pitkälti samoja asioita kuin moni muukin.

– Perhettä ja ystäviä tietenkin. Ja vaikka loska ynnä muu ei juuri viehätä, niin muutoin Suomen luonto, järvimaisemat ja puhtaus ovat ihania asioita.

Ympäristöllä on tapana vaikuttaa meihin ihmisiin. Näin on ilmeisesti käynyt myös Tarja Leskiselle. Ainakin hänen suomalaiset ystävänsä ovat huomanneet hänessä muutoksen Espanjassa vietettyjen vuosien aikana.

– Suomalaisten kavereiden mielestä olen ihanan pirteä, avoin ja hersyvä tapaus nykyään.

Talvikausi tuo keikoille

Tulevan talvikauden aikana Tarja Leskinen aktivoituu jälleen estradeillakin. Luvassa on hyvin vaihtelevaa ohjelmistoa. Monille tulee varmasti iloisena uutisena, että viime talvena kovaa suosiota nauttineet ”Kosketuksessa” -illat saavat jatkoa.

– Kyllä, ilman muuta. Niiden lisäksi meillä on ABBA -tribuuttibändi, samoin Fleetwood Mac -tribuutin kanssa on jo yksi keikka lyöty lukkoon ja niin edelleen. Samoin elokuvamusiikkikeikka on tulossa ravintola Kukkoon, laulaja luettelee.

Kuka?

  • Tarja Leskinen
  • 33-vuotias
  • Kotoisin Helsingistä
  • Muusikko ja musiikkipedagogi
  • Asunut neljä vuotta Espanjassa

Janne Leipijärvi

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista