Tämän viikon tiistaina mutustelin espanjalaisen kahvin kylkiäisenä suomalaista perinneleivonnaista, kun mieleeni palautui vanha sutkautus. ”Se tunne, kun olet kansallisrunoilija, sanoittanut kansallislaulun, sulla on oma liputuspäivä, jne. mutta silti sut muistetaan tortusta”.
Kävin miettimään, mitä itselleni tulee ensimmäisenä mieleen Runebergista. Rehellisyyden nimissä järjestys oli tämä: 1. torttu 2. Vänrikki Stoolin tarinat (tai oikeastaan Sven Dufva) ja 3. Maamme-laulu.
Tällä viikolla on tietysti väännetty myös siitä, mistä Matti Nykänen pitäisi muistaa. Urheilusaavutuksistaan? Lööppeihin päätyneistä kännisekoiluista? Tuomittuna väkivaltarikollisena? Vai kaikesta tästä?
Tilanne taitaa olla sellainen, että ihmiset muistetaan tekemisistään. Mikä tai mitkä noista teoista nousevat ensimmäisenä mieliin, siihen voi olla vaikeampi vaikuttaa. Suht hyvä nyrkkisääntö voisi olla, että jos et halua tulla jostain asiasta muistetuksi, älä tee sitä. Ja jos haluat tulla muistetuksi tietyllä tavalla, toimi sen mukaisesti.
Kyynikko voisi todeta, että mitä väliä sillä on, miten meidät muistetaan kuoltuamme? Ja tavallaan kyynikko olisi oikeassa. Kuolleita tuskin liikuttaa, miten heitä muistellaan.
Kuolema on kuitenkin vain osa elämää. Vieläpä se tylsin osa. Se, millaisen omakuvan piirrämme lähimmäistemme muistiin, vaikuttaa oleellisesti, ei kuolemaan, vaan elämään. Niin omaamme kuin muidenkin.
Janne Leipijärvi
Loading ...
