Minun Suomeni – mi Finlandia

 

Jokaisella suomalaisella on tietysti oma käsityksensä siitä, mitä suomalaisuus on, miten ja missä se näkyy ja niin edelleen. Me halusimme kuitenkin nyt antaa suunvuoron ”niille muunmaalaisille”. Siksi pyysimme muutamaa ei-suomalaista kertomaan omia näkemyksiään Suomesta, suomalaisista ja suomalaisuudesta.

Jotta sanoilla olisi mukavasti painoarvoa, valitsimme sellaisia henkilöitä, jotka ovat jakaneet elämänsä suomalaisen puolison kanssa jo pidemmän aikaa. Tässä se nyt on, vastaus kysymykseen: ”mitä ne meistä oikein ajattelee?”

ESTER MORENO REINA JA KAI MIKOLA

- Mainos -

Kuinka kauan olet ollut parisuhteessa suomalaisen kanssa?

– 22 vuotta.

Oletko asunut Suomessa / voisitko kuvitella asuvasi?

– En ole koskaan asunut siellä, vain käynyt lomailemassa sekä tapaamassa sukulaisia ja ystäviä. Voisin kyllä asua Suomessa jonkun aikaa, jos tarve vaatisi. En kuitenkaan haluaisi jäädä sinne pysyvästi.

Onko teillä lapsia / mitä kieltä lapset puhuvat?

– Meillä on kaksi tytärtä. He puhuvat suomea ja espanjaa.

Miten tapasit suomalaisen puolisosi ja mikä hänessä vetosi sinuun?

- Mainos -

– Mieheni tuli siskonsa kanssa Fuengirolaan kolmeksi kuukaudeksi lomalle. Ensin meistä tuli hänen siskonsa kanssa hyvät ystävät, ja pikkuhiljaa aloimme tutustua myös puolisoni kanssa. Kävimme samalla kuntosalilla ja aloimme viettää yhä enemmän aikaa yhdessä… Minuun vetosi hänen ystävällisyytensä, se miten hän kohteli minua ja se miltä minusta tuntui hänen kanssaan.

Oliko sinulla mitään käsitystä Suomesta / suomalaisista ennen kuin tapasit puolisosi?

– Olin kuullut Suomesta, ja täällä Fuengirolassa asuu paljon suomalaisia, mutta minulle he olivat enemmänkin ulkomaalaisia, enkä erotellut heitä juurikaan muista ulkomaalaisista.

Miten suomalaisuus näkyy elämässäsi, esimerkiksi arkisissa tavoissa, ruokailussa, juhlissa, harrastuksissa yms.

– Se näkyy paljonkin… itse asiassa monissa asioissa en oikeastaan koe itseäni enää espanjalaiseksi. Pidän suomalaisten täsmällisyydestä, vaikka se on Espanjassa vierasta. Kotona puhumme sekaisin molempia kieliä, otamme aina kengät pois jalasta, saunomme mielellämme, juomme Juhla Mokkaa, syömme Turun sinappia, ruisleipää, korvapuusteja, lihapiirakoita, kanelikorppuja… Syömme yhtä lailla espanjalaista kuin suomalaistakin ruokaa. Ja ystävämme tulevat molemmista kulttuureista. Teemme töitä pääosin suomalaisten kanssa ja tyttäremme ovat suomalaisessa koulussa.

Millä kolmella adjektiivilla kuvailisit suomalaisia?

– Vakava, rehellinen, täsmällinen

Vietetäänkö teillä Suomen itsenäisyyspäivää, jos niin miten?

- Mainos -

– Emme vietä itsenäisyyspäivää kotona.

 

FRANCISCA CABALLOS FLORES JA MARKKU KOLJONEN

Kuinka kauan olet ollut parisuhteessa suomalaisen kanssa?

– 33 vuotta, joista 28 naimisissa.

Oletko asunut Suomessa / voisitko kuvitella asuvasi?

– En, mutta lomailemme Suomessa lähes joka kesä noin kuukauden ajan Päijänteellä veneillen. Suomi on erittäin kaunis ja puhdas maa.

Onko teillä lapsia / mitä kieltä lapset puhuvat?

– Poikamme Carlos (26v.) puhuu espanjaa, englantia ja suomea.

Miten tapasit suomalaisen puolisosi ja mikä hänessä vetosi sinuun?

– Tapasimme Málagan lentokentällä. Markku tuli jututtamaan minua ja antoi lopuksi lentäjän käyntikorttinsa ja pyysi soittamaan. Soitin muutaman viikon kuluttua ja hän tuli hakemaan minut Málagasta Rolls-Royce -merkkisellä autolla, jonka jälkeen aloimme viihtyä yhdessä erittäin hyvin. Minuun vetosi etenkin Markun iloinen asenne, komeus, siniset silmät ja aito miehisyys.

Oliko sinulla mitään käsitystä Suomesta / suomalaisista ennen kuin tapasit puolisosi?

– Tiesin, että Suomessa on hyvin kylmää talvella ja jopa jääkarhuja, joiden kanssa Markkukin sanoi painineensa.

Miten suomalaisuus näkyy elämässäsi, esimerkiksi arkisissa tavoissa, ruokailussa, juhlissa, harrastuksissa yms.

– Ei paljon, joskin syömme myös suomalaisia ruokia. Juhlimme sekä suomalaiset, että espanjalaiset juhlat. Elämämme on aika lailla espanjalaistyylistä, suomalainen täsmällisyys ehkä korostuu.

Millä kolmella adjektiivilla kuvailisit suomalaisia?

– Mielestäni suomalaiset yleensä ovat aika vakavia, jopa surullisia, puhuvat liian
hiljaa ja liian vähän. Monesti vaatetuksesta erottaa suomalaisen jo kaukaa (lue: huonosti pukeutuvia). Heihin voi yleensä kyllä luottaa, he ovat perusluonteeltaan rehellisiä. Mieheni on maailman paras, on iloinen, puhuu paljon kivoja juttuja kovalla äänellä ja pukeutuu hyvin.

Vietetäänkö teillä Suomen itsenäisyyspäivää, jos niin miten?

– Normaalisti menemme syömään hyvään ravintolaan ja Markku kehuu sotaveteraani-isäänsä koko ajan. Maljat kohotetaan kyynärpää ylhäällä ja selkä suorana.

 

NORLAN JA SATU LEYGONIER

Kuinka kauan olet ollut parisuhteessa suomalaisen kanssa?

– 15 vuotta

Oletko asunut Suomessa / voisitko kuvitella asuvasi?

– Kyllä, asuin Suomessa 11 vuotta ennen kuin muutimme yhdessä Espanjaan.

Onko teillä lapsia / mitä kieltä lapset puhuvat?

– Meillä on yksi yhteinen tytär, 13-vuotias tyttö ja puolisoni 19-vuotias poika, joka on minulle kuin oma poika. Molemmat lapset puhuvat suomea ja espanjaa.

Miten tapasit suomalaisen puolisosi ja mikä hänessä vetosi sinuun?

– Tapasimme Suomessa kun saavuin silloisen kuubalaisen hip hop -yhtyeeni kanssa kiertueelle Skandinaviaan ja Baltiaan. Puolisoni työskenteli silloin toimittajana Yleisradiolla, ja hän teki minusta ja yhtyeestäni televisioon haastattelun. Se oli molemminpuolista sähköä ja rakkautta ensisilmäyksellä. Hänessä vetosi minuun valoisuus, ilo ja kauneus.

Oliko sinulla mitään käsitystä Suomesta / suomalaisista ennen kuin tapasit puolisosi?

– Kuubassa olimme kuulleet tarinoita kylmästä maasta ja lumesta, en todella tiennyt mitä odottaa. Kun tulin ensimmäisen kerran Suomeen oli kesä, ja ajattelin, että eihän tämä nyt niin ”hurjaa” ollut kuin oli peloteltu. Ensimmäisen Euroopan kiertueeni jälkeen palasin Kuubaan ennen syksyn ja talven tuloa, joten ensimmäisen kosketuksen lumeen sain vasta, kun puolisoni kanssa palasimme Kuubasta Suomeen, kun olimme menneet naimisiin. Silloin oli tammikuu 2005 ja kun astuin lentokoneesta ulos ulkona oli -21 astetta. Se tuntui uskomattomalta. Muistan, että appiukkoni tuli meitä vastaan ja pyysin, että hän pysäyttäisi auton tien poskeen, jotta saisin koskettaa lunta.

Miten suomalaisuus näkyy elämässäsi, esimerkiksi arkisissa tavoissa, ruokailussa, juhlissa, harrastuksissa yms.

– Opin Suomessa puhumaan suomea ja Fuengirolassa kohtaan joka päivä suomalaisia ja juttelemme mukavia. Teen myös paljon suomalaisiin häihin ja yksityisiin juhliin artisti- ja dj-keikkoja, joten suomenkielentaitoni on säilynyt hyvänä. Kotona meillä vaimoni ja tyttäreni puhuvat suomea keskenään, ja välillä minäkin heidän kanssaan. Meillä syödään välillä suomalaisia perusruokia kuten lihapullia ja muusia, joita tyttäreni rakastaa. Ja meillä on yhteinen intohimo puolisoni kanssa, rakastamme molemmat saunomista. Ostimme kuntosalikortit Miramar-hotelliin, jossa pääsemme saunomaan joka viikko. Suomessa meillä oli aina oma sauna. Ja saunoin monta kertaa viikossa. Saunassa syntyi myös ensimmäinen soolourani hitti Suomessa, Sauna Caliente, eli kuuma sauna, joka kertoo rakkaudestani saunaa kohtaan ja se nousi Suomessa listojen ykköseksi vuonna 2008.

Millä kolmella adjektiivilla kuvailisit suomalaisia?

– Sisukkaita, täsmällisiä, suurisydämisiä.

Vietetäänkö teillä Suomen itsenäisyyspäivää, jos niin miten?

– Tänä vuonna puolisoni on Suomessa työmatkalla, mutta kyllä me Suomessa katsottiin linnan juhlia jos oltiin kotona. Mutta melkein aina me järjestettiin myös itsenäisyyspäivän aattona Sauna Caliente -bileitämme itsenäisyyspäivän juhlinnan teemalla.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...