Opetusministeriön työryhmä pohdiskeli puoli vuotta ulkomailla toimivien suomalaisten koulujen toimintaedellytyksiä ja tulevaisuutta. Työryhmän jäseninä oli edustajia kouluilta, muutama oleellinen sidosryhmä ja opetusministeriön virkamiehiä.
Vuoteen 2014 asti ulkomaan kouluissa noudatettiin käytäntöä, jossa oppilaiksi voitiin hyväksyä Suomen kansalaisia. Virkamiesten toimesta käytäntöä muutettiin ja opetuksen järjestämislupaa ryhdyttiin tulkitsemaan ahtaasti. Nyt on voimassa käytäntö, joka vaatii jokaiselle oppilaalle väestörekisterimerkinnän Suomessa sijaitsevasta kotikunnasta. Käytäntöä perustellaan sillä, että luvan mukaan ulkomailla tapahtuva opiskelu on tarkoitettu vain väliaikaisiin tarpeisiin.
Väliaikaisen määrittely on käytännössä mahdotonta. Siksi ulkomailla toimivat koulut haluavat väliaikaisuuden kriteerin poistettavaksi opetuksen järjestämisluvasta. Koulut veivät työryhmään konkreettisen ja perustellun ehdotuksen, miten asia olisi helpointa toteuttaa. Kantavana ajatuksena ehdotuksessa oli kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu.
Eipä kelvannut tasa-arvo virkamiehille. He kirjasivat työryhmän toimenpide-ehdotuksiin kummallisen kolmen vuoden kaikkia koskevan kouluoikeuden. Tuon kolmen vuoden jälkeen oppilas voisi kyllä jatkaa suomalaisessa koulussa, mutta maksamalla opetuksensa itse ilman valtion kompensaatiota.
Virkamiesten ehdottama kolmen vuoden määräaika johtaisi vääjäämättömästi elitismiin. Ainoastaan varakkailla perheillä olisi mahdollisuus kustantaa lastensa koulunkäynti. Tällainen ei liene suomalaisen peruskoulujärjestelmän filosofian mukaista.
Tuore opetusministeri Li Andersson on profiloitunut juuri eriarvoistumisen vastustajana. On toivottavaa, että ministeri laittaa virkamiehensä ruotuun ja tekee asiassa tasa-arvoistavan päätöksen. Sellaisen päätöksen, joka antaa suomalaisille lapsille ja nuorille mahdollisuuden nauttia korkeatasoisesta suomalaisesta opetuksesta kansainvälisessä ympäristössä. Riippumatta vanhempien varallisuudesta tai elämäntilanteesta.
Pääkirjoitus
Loading ...
