Málaga capital on minulle kuin Stadi, Turku, Tukholma tai Miami. Kaupunki, jossa asun. Turistit tuntevat nähtävyydet minua paremmin kun taas itse tiedän, mihin kannattaa mennä turisemaan cañan ääreen tai nauttimaan evästä.
Viime viikolla kotipaikkani yllätti – tai yllätys oli 50 kilometrin päässä Mijasissa. Olin eräällä fincalla ottamassa kuvia tulevaa juttuani varten, kun hevostilan ravintolan, peñan, suomalainen omistaja pyysi jäämään illaksi seuraamaan flamenco-musiikkia.
Ajattelin kuunnella pari kappaletta ja lähteä pikaisesti kotiin, koska ”onhan niitä nähty”. Mutta kun Loren ja Tapi vetivät ensisoinnut, niin tajusin, että nyt on kysymys ihan eri tason ammattilaisista kuin aikaisemmin. Oli pakko jäädä kuuntelemaan esitys loppuun.
Noin 90 asiakkaasta kymmenkunta oli Suomesta. Suomalaista isäntäämme lukuun ottamatta me härmäläiset istuimme paikoillamme. Sen sijaan espanjalaiset naiset ottivat heti rytmistä kiinni.
Olen nähnyt loistavia musikaaleja New Yorkin Brodway’llä tai Lontoon Sohossa. Käynyt katsomassa niin Pariisin syntisen Moulin Rougen kuin Havannan seksiä tihkuvan Tropicana Clubin esitykset.
Mutta kun 30 andalusialaista naista ahtautuu tanssimaan esiintyjien eteen kymmenen metrin kaistaleelle Andalucía es mi Tierra, Yo soy del Sur ( Andalusia on maani, olen etelästä), näky on hypnoottinen. Tavalliset naiset tavallisissa vaatteissa pyörähtävät niin myötä- kuin vastapäivään ja kädet nousevat ja laskevat vuorotellen samalla kun kämmen kääntyy käsivarren akselin ympäri kuten flamencossa.
Seuraavana aamuna kiitin, että olin vienyt kamerani autoon enkä pilannut omia muistikuvia ottamalla kuvia. Parhaat muistot säilyvät omassa pääkopassa eikä muistikortilla.
Mika Heikkilä
Loading ...
