Entinen perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini katkaisi mediahiljaisuuden tulemalla ulos seitsemän kuukauden hiljaiselon jälkeen.
Hänellä oli kädessään satasivuinen kirjanen, jossa hän ruoti populismia. Kirjanen oli pettymys mediaväelle.
Kipeästä puoluehajaannuksesta ja sen aiheuttamista tunnoista sekä eropuolue sinisten katastrofista ei Soini kirjoita.
Kirjasen sisältö on Soinia itseään, ja hänen gradustaan lainattuja populismikäsitteitä.
Perussuomalaiset oli Timo Soinin tuote. Se sikisi vennamolaisuudesta, syntyi unohdetun kansan jälkeläisten lähipubeissa, kasvoi kahdesta jytkystä soinismiksi, jonka poliittinen vaellus päättyi Jussi Halla-ahon ylösnousuun.
Kun on taistellut yhden kansanedustajan puolueen parissa vuosikymmenessä hallituspuolueeksi ja maan suurimpien joukkoon, on se ainutlaatuista suomalaisessa politiikassa.
Ainutlaatuista on myös se, että vuosi sitten ansioitunut ulkoministeri ja nyt Mr. Nobody.
Timo Soinin poliittiset ylä- ja alamäet muodostavat poliittiseen historiaan muistijäljen, joka kantaa ministeriyttä ja muita poliittisia ansioita enemmän.
Soinilla oli kaikki mahdollisuudet herättää laajaa poliittista keskustelua, jossa hän olisi kovien kansien välissä, monen sadan sivun voimalla käsitellyt puolueen uudistumista Jussi Halla-ahon vetämänä, oman linjansa totaalista tyrmäystä ja sitä, miksi siniset jäi täydellisesti telineisiin eduskuntavaaleissa.
Vielä persuissa esimerkiksi Sampo Terho, Jari Lindström ja Jussi Niinistö olivat kovasti suosittuja, mutta uuden puolueen riveissä ei yksikään heistä mennyt eduskuntavaaleissa läpi.
Jo pelkästään tämä asia olisi ollut kirjan väärti.
Soini väläytteli kirjansa julkistamisen yhteydessä presidenttiehdokkuutta. Kehon kieli kertoi enemmän kaukokaipuusta vallan kammareihin kuin realismista tulla valituksi, kun se aika koittaisi.
Kannattelevia poliittisia virtauksia Soinin siipien alla ei ole. Nykypersuissa hänet nähdään eliitin osana, puolueen hajottajana, joka ei suostunut linjamuutoksiin kansainvälisten puhurien mukana.
Jussi Halla-aho vastaa juuri tähän huutoon. Nykypersuissa ei rajukaan maahanmuuttokritiikki ole tuomittavaa eikä kannatuksen kasvun este. Pikemminkin päinvastoin.
Paljon kertoo se, että yksi eduskuntavaaleissa läpi mennyt puolueen ehdokas totesi, että tuomio kansanryhmää kiihottamista vastaan auttoi häntä läpi.
Hyvä kysymys on se, mitä Soini tulevaisuudessa tekee. Politiikkaan paluu ei menneisyyden miehelle onnistu. Ei varsinkaan Soinille, jonka hankki kannuksia juuri vanhojen puolueiden haukkumisella.
Takinkääntö vaikkapa kokoomuksen tai keskustan suuntaan olisi niin suuri, että siinä hihat repeilisivät ja lieve likaantuisi.
Soinin nousu ja poliittinen tuho ei ole vain yksittäinen tapahtuma. Sillä on oma yhteytensä laajempaan poliittisen muutokseen, jossa ideologioilla ja syvemmällä poliittisella tuumauksella ei ole sijaa.
Päivänpolitiikka, jossa isot ja pienet asiat peittyvät retoriikan alle, nousee keskiöön.
Hyvän kuvan antaa se, että kahden orpolapsen tuominen pakolaisleiriltä Suomeen aiheuttaa valtavan puheryöpyn eduskunnassa ja media repii aiheesta palstakilometrejä sekä tuntitolkulla lähetysaikaa.
Soinin poliittisen nousun taustalla oli häntä liehitellyt valtamedia. Sutkautukset olivat uutta poliittista retoriikkaa.
Nyt vaan on niin, ettei valtamediajulkisuus enää nosta populistia. Noste tulee sosiaalisen median kautta retoriikkana, jota valtamedian kauhistelee.
Pauli Uusi-Kilponen
Kirjoittaja on yli 40 vuotta media-alalla toiminut lehdistöneuvos
Loading ...
