Marokon tuhoisa maanjäristys tuntui Espanjan Aurinkorannikolla asti

Voimakas 6,8 magnitudin maanjäristys iski Marokon keskiosaan lauantain vastaisena yönä. Kuolleita on satoja. Maa järisi myös Andalusiassa.

Marokkoon on iskenyt yöllä voimakkain maanjäristys ainakin 120 vuoteen.

Yhdysvaltain geologisen tutkimuskeskuksen mukaan järistys oli voimakkuudeltaan 6,8 magnitudiasteikolla. Järistyksen keskus oli Atlas-vuorilla. Se tapahtui 18,5 kilometrin syvyydessä. 

Marokon sisäministeriön alustavien tietojen mukaan kuolleita olisi ainakin 296. Lisäksi sairaaloihin on viety ainakin 153 loukkaantunutta.

Luvut pahenivat pelastustoimien edetessä: lauantai-iltaan mennessä kerrottiin, että kuolleiden määrä on yli tuhat ja loukkaantuneita on yli 1 200.

- Mainos -

KATSO paikallisen uutiskanava Al-Arabiyan video järistyshetkeltä. Video on julkaistu X:ssä (entinen Twitter):

Maanjäristys iski Marrakechin liepeillä

Maanjäristys iski puoliltaöin perjantain ja lauantain (9.9.) välisenä yönä noin 70 kilometriä Marrakechin miljoona­kaupungista lounaaseen 18,5 kilometrin syvyydessä.

Marrakech on tunnettu turistikaupunki, ja sen vanha kaupunki kuuluu Unescon maailmanperintöluettoloon. Historiallisen, yli tuhat vuotta vanhan kaupungin kerrotaan vaurioituneen maanjäristyksessä.

Järistys tuntui myös 350 kilometrin päässä Marokon pääkaupungissa Rabatissa.

Järistys on vaatinut eniten uhreja kaupunkien ulkopuolella vaikeapääsyisellä vuoristoalueella Atlasvuoristossa.

Maa järisi myös Andalusiassa

Tuhoisa maanjäristys tuntui myös eteläisessä Espanjassa. Marrakechista on Fuengirolaan linnuntietä vajaat 700 kilometriä.

Virallisten tietojen mukaan 1,7 magnitudin jälkijäristys iski esimerkiksi Jaén kaupungin liepeillä 10 kilometrin syvyydessä lauantain aamuyönä kello 2.30. Kaupunki sijaitsee vuoristoseudulla Granadasta pohjoiseen ja on Jaénin maakunnan pääkaupunki.

- Mainos -

Myös rannikolla luonnonvoimien jälki on tuntunut. Fuengirola.fi:n lukijat ovat raportoineet lasien helisemisestä muun muassa Marbellassa.

Maanjäristykset ovat valitettavan tuttuja Marokossa, sillä maa sijaitsee Afrikan ja Euraasian mannerlaattojen rajalla.

Maanjäristys teki tuhoisaa jälkeä Marrakechin vanhassa kaupungissa. Kuva: Al Oula TV.

Kymmeniä hätäpuheluja Andalusiassa

Andalusian maakuntahallituksen eli Junta de Andalucían 112-hätäpuhelujen keskus on saanut useita kymmeniä hätäpuheluja maanjäristyksen tiimoilta Andalusiassa.

Ilmoituksia on saatu etenkin Huelvan, Sevillan, Jaénin, Málagan ja Córdoban maakunnista.

Minkäänlaisista henkilö- tai aineellisista vahingoista ei ole Andalusiassa kuitenkaan raportoitu.

 

Artikkelin kirjoittaja

Fuengirola.fi
Mainos
Jatka lukemista