Espanjan Andalusiassa on herättänyt kuohuntaa ja suuttumustakin 88-vuotiaan Maria Muñozin tapaus.
Maria on asunut vuodesta 1967 lähtien samassa talossa Cádizissa, Andalusian Atlantin puoleisessa päässä. Hän kasvatti siellä kolme lastaan ja nautti perhe-elämästä aviomiehensä kanssa historiallisessa El Pópulon kaupunginosassa, kunnes jäi leskeksi vuonna 2016. Asunto sijaitsee vanhankaupungin sydämessä.
Yli 57 vuoden yhtäjaksoisen asumisen jälkeen vanhus sai toukokuussa yllättäen tiukan ukaasin: eläkeläinen uhattiin häätää kodistaan. Lesken kohtalonpäiväksi oli ilmoitettu 26. kesäkuuta.
Häädön perusteeksi on esitetty lainopillinen lapsus.
– Rakennus kunnostettiin 1990 -luvulla EU-tuella ja äitini sai pitää vanhaa vuokransa, kunnes isäni kuoli kahdeksan vuotta sitten. Emme tienneet, että äitini olisi pitänyt virallistaa vuokrasopimus omiin nimiinsä, sanoo Eva Orihuela, yksi Marian tyttäristä paikallislehti La Voz de Cádizin haastattelussa.
Vanhuksen koti haluttiin muuttaa turistiasunnoksi
Paikalliset ovat tuohtuneet iäkkään leskirouvan kohtalosta.
Perimmäiseksi syyksi häädölle onkin nostettu rahanahneus ja turismi.
– Tästä on tulossa naapurusto, joka on täysin muutettu turistiasunnoiksi. Täällä on monia taloja, joissa ovien vieressä killuu näppäimistö, jossa on koodi huoneistoille, naapurit puistelevat päätään mediassa.
– Marian kodistakin olisi tehty vuokrahuoneisto matkailijoille.
Tytär sanoo, että Marian on ollut vaikea ymmärtää häätöuhkaa.
– Hän on menettänyt yöunensa ja kysellyt sukulaisilta päivittäin, mitä tapahtuu. Hän kärsii. Äidilleni ei tarvitse tarjota toista taloa, hän tarvitsee oman kotinsa, omat naapurinsa, tutut nurkkansa.
Hänelle tarjottiin mahdollisuutta ostaa asunto, mutta Marialla ei ole siihen tarpeeksi rahaa. Hän saa 1.180 euron kuukausieläkettä ja asunto maksaisi 147.000 euroa. Vuokraa Maria maksaa vain reilut 90 euroa kuukaudessa.
FACEBOOK-KUVASSA Maria Muñoz tyttärensä Eva Orihuela Muñozin kanssa:
Kansanliike nousi puolustamaan Mariaa
Marian tyly kohtalo sai Cádizissa taakseen suoranaisen kansanliikkeen. Yli 12.000 ihmistä kirjoitti vetoomuksen vanhuksen kodin puolesta.
Airbnb-tyylisten lyhytaikaisten vuokra-asuntojen hyöky on suututtanut Cádizin lisäksi monissa muissakin turistikaupungeissa Espanjassa ja Euroopassa. Paikallisilla asukkailla on vaikeuksia löytää kohtuuhintaisia vuokrakoteja, kun tarjonta vähenee ja hinnat kohoavat.
– Yhä useammat huoneistot vuokrataan Cádizissa turistitarkoituksiin. Ennen tämä oli perheen turvapaikka, missä naapurit tunsivat ja tukivat toisiaan. Nyt tänne on tunkeutunut turistihuoneistojen aalto, joka syrjäyttää alkuperäiset asukkaat, Marian tyttärentytär vuodatti paikallismediassa.
Lue myös: Täältä löytyvät Málagan alueen edullisimmat vuokra-asunnot
La Liga -joukkue osti Marian asunnon
Vajaa kaksi viikkoa ennen häätöä tapahtui kuitenkin onnellinen käänne. Paikallinen, La Ligassa pelaava jalkapallojoukkue Cadiz CF osti asunnon ja antoi sen Marian käyttöön, vanhalla reilun 90 euron kuukausivuokralla.
Sopimus allekirjoitettiin 14. kesäkuuta. Maria saa pitää rakkaan kotinsa.
– He tekivät äidistäni maailman onnellisimman ihmisen. Joukkueen säätiön edustajat tulivat kylään ja sanoivat: ”Tämä talo on sinun, ja se on sinun aina. Elä ja asu toisen 90 vuoden ajan”, Marian tytär kuvasi ihmeeksi kutsuttua hetkeä.
Perhe kiitti vuolaasti Cadiz CF -futisjoukkuetta.
– Empatiaa ja ystävällisyyttä on yhä olemassa, leskirouvan perhe ylisti.
Onneksi on vielä olemassa sellaisiakin ihmisiä jotka välittävät muistakin kun vain itsestään, kuten tämä espanjalainen jalkapallojoukkue näin teki. Rahan ahneus saa helposti aikaan tuollaista kuten oli käydä tämän vanhuksen kohdalla. Kunnioitan suuresti näitä jalkapalloilijoita tämän johdosta, että turvasivat Marian asumisen tutussa ja turvallisessa ympäristössä.