Lukuaika: Maastopalo ajoi suomalaisia evakkoon Mijasissa

Maastopalo ajoi suomalaisia evakkoon Mijasissa

Viime maanantaina Mijasin Valtocadossa riehui agressiivinen maastopalo. Tuli eteni nopeasti ja poltti lähes kaiken liekkien reitille osuneen. Alueen talot kuitenkin säilyivät pääosin korjauskelpoisina. Pihoilla olleet autot ja irtaimisto tuhoutui täysin.
Suomalainen kauneusalan yrittäjä Satu Ahonen asuu Valtocadossa omakotitalossa. Liekit antoivat ensimmäisen varoituksensa jo viime viikon perjantaina.

-Haistoimme vahvan savun hajun ja ulkona näkyi liekkejä. Pakkasimme koirat ja tavarat autoon ja lähdimme pakoon. Silloin palokunta sai tulen nopeasti hallintaan ja pääsimme palaamaan kotiin, Ahonen kertoo.
Maanantaina iltapäivällä Ahonen sai kylmäävän puhelun töihin.

Valtocadon laakso paloi suurilta osin.

-Noin puoli neljän aikaan allaspoikamme soitti hätääntyneenä. Hänen viestinsä oli yksiselitteinen, nyt palaa kaikki. Onneksi hän oli paikalla ja sai pelastettua koiramme.
Ahonen lähti samoin tein töistä ajamaan kotiinsa.
-Olimme paikalla noin klo 16 ja silloin koko laakso oli jo tulessa. Se näytti todella pelottavalta.
Palo meni Ahosen tontin ohi molemmin puolin. Kaikki kasvillisuus, esimerkiksi sadat hedelmäpuut paloivat mustiksi. Myös pihan irtaimisto tuhoutui.

Laaksossa paloi satoja hedelmäpuita.

-Satumme tykkäämään autoista ja niitä oli pihassa seitsemän kappaletta. Kaikki ne, traileri ja mönkijä paloivat poroiksi. Sitä ihmettelen, että esimerkiksi pihalla ollut puurakenteinen sauna säilyi.
Palokunta sammutti paloa usean helkopterin voimin.
-Täytyy antaa iso kiitos bomberoksille. He suojelivat rakennuksia kaikin käytettävissä olevin keinoin. Meillä talon lasitiilet paukahtivat rikki, mutta tuli ei varsinaisesti päässyt sisään lainkaan.
Palokunnan toiminta pelasti myös monia muita rakennuksia alueella. Käytettävissä olevien tietojen mukaan palo ei aiheuttanut ihmis- eikä kotieläinvahinkoja.
Ahonen asuu edelleen evakossa. Tuli tuhosi alueen sähköjohdot ja muun infran, joten kotiinpääsy saattaa vielä kestää.
-Tärkeintä on, että me itse ja koiramme ovat hengissä. Muutamme takaisin kotiin sitten kun olosuhteet sallivat, Ahonen summaa.
Tulevasta kesästä on ennustettu ennätyksellisen kuumaa ja kuivaa. Se tarkoittaa, että loppukesästä saamme lukea masentavan paljon uutisia maastopaloista.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...