Luonto, elämysten tuottaja

Askelta toisen perään. Muista katsoa mihin astut. Mitä vaativampi reitti, sitä tarkempi tulee olla.

Jälleen kerran sain kokea upean patikointireissun. Tällä kertaa kuitenkin muualla kuin kotimaisemissa, Espanjassa. Kohteena oli Thaimaa ja siellä 3,7km pituinen luontoreitti, Tab Kak Hang Nak.

Menomatka oli lähes kokoajan ylösnousua, paikoin melko jyrkkää. Tarkkana piti olla askelten kanssa, sillä reitillä oli paljon irtokiviä ja puiden juuria. Pientä jännitystäkin oli ilmassa, sillä emme tienneet mitä luontoreitillä voisi tulla vastaan. Siispä näkö- ja kuuloaistit tarkkoina kuljimme eteenpäin.

Jossain vaiheessa mietin jo hieman pettyneenä, ettemme näe mitään eläimiä , kunnes samassa polkumme varrelta kuului rapinaa ja pitkä, musta käärmehän siellä luikerteli, onneksi meistä poispäin. Ei, en minä käärmeitä halunnut nähdä vaan kivoja eläimiä.

- Mainos -

Kauaa ei mennyt kun aivan edessämme, puunrunkoa alaspäin laskeutui noin metrin pituinen varaani. Rauhallisesti odottelimme että kaveri siirtyy polulta pois niin pääsimme jatkamaan matkaa.

Oman haasteensa kiipeämiseen toi lämpö ja ilmankosteus. Ties kuinka paljon hikoilimme reitin aikana. Tämän takia olimmekin varanneet riittävästi vettä ja elektrolyyttejä mukaan.

Ylöspäin kiipeäminen kesti noin 1,5 tuntia taukoineen ja oli ehdottomasti vaivan arvoinen, sillä ylhäältä aukeni kerrassaan mahtavat maisemat trooppisine metsineen.

Pienen kuvaus- ja eväshetken jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa takaisin ja paluumatka sujuikin sitten joutuisammin.

Vielä loppumatkasta huomiomme kiinnittyi korkealla olevien puidenlatvojen äkkinäiseen heiluntaan. Aluksi emme nähneet mikä liikkeen aiheutti, mutta sitten näköpiiriimme osui lauma apinoita, jotka hyppelivät puusta toiseen.

Kaiken kaikkiaan reitti oli upea ja haastoi fyysistä kuntoa, paikoin jopa melko paljon. Mieli lepäsi luonnon keskellä, mutta ei jännitykseltäkään vältytty.

Luonnossa liikkuminen ei vaikuta ainoastaan fyysisesti vaan myös henkisesti. Todistetusti luonto mm. laskee verenpainetta, lievittää stressiä ja parhaimmillaan luonnosta saa mahtavia elämyksiä.

Riina Leppäkangas

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...