Tiedän, että minulla ei ole puheoikeutta asiassa kun kyse on Suomen talvesta. Talvet olen hypännyt sujuvasti ”yli” Aurinkorannikolla, Costa Blancalla, ja molemmilla Kanariansaarilla jo vuosia. Nyt sukelsin suoraan syvään päähän ja tulin reippaasti maaliskuun 8. päivä koirineni Toijalan taakse.
Flyparkin piha oli nielaissut autoni koko kumirenkaanmitalta teräsjään sisään. Oli ilta, mukana kaksi trimmattua koiraa kylmissään, tavarat jne. Taistelin kolme tuntia Flyparkin henkilökunnan ja Autoliiton hinausauton kanssa autoni irti jäästä. Siitä lähti matka kohti Radio Finlandian Maanantaimakasiini-ohjelman tulevaa studiota.
Ystävien arvo tilanteessa oli mittaamaton. He pitivät minusta huolen koirineni. Ihan oma valinta, mikäli aion säilyttää sosiaaliturvani Suomessa esimerkiksi pankkilainojen suhteen.
Mielessä oli yksi ainut ajatus: mitä järkeä on tulla Suomeen kammottaviin sääolosuhteisiin maalis- tai huhtikuussa? Olen ollut kuukauden Suomessa: lunta, lunta, jäätä, kuraa ja lisää lunta. Niin ihana maa kuin Suomi onkin, sääolosuhteita vastaan käyn jatkuvaa kapinaa ja taistelua tätä kylmän, pimeän, liukkaan ja märän väsytystaistelua vastaan.
Suuri kunnioitus teille, jotka olette jaksaneet koko rankan talven kohonneiden energiakustannusten kanssa. Peruutusvaihdetta ei enää itselläni ole. En totu tähän arktiseen elämään jääraudat kengissä. Ei totu koiratkaan. Aika usein vilahtaa ajatukset Välimeren rannalle.
Loading ...
