Lukuaika: LIONS aloitti uudessa sarjassa kahdella voitolla

LIONS aloitti uudessa sarjassa kahdella voitolla

Rullakiekkojoukkue Fuengirola LIONS aloitti viime viikonloppuna pelit uudessa Liga Challenge sarjassa. Avausturnauksesta jäi käteen kaksi voittoa kahdesta ottelusta.

Uusi sarja on nimeltään Liga Challenge ja se pelataan Espanjan luisteluliiton (Real Federación de Patinaje) alaisuudessa. Sarja korvaa aiemmin Liga Stilmat nimellä pelatun sarjan. Kyseessä on Espanjan kolmanneksi korkein sarjataso.

LIONS pelasi ensimmäisen ottelunsa tällä sarjatasolla Rolling Lemons Valladolidia vastaan. Leijonien ensimmäisen maalin uudessa sarjassa viimeisteli Teemu Rastas, joka innostui maalinteosta siinä siinä määrin, että laukoi samaan otteluun vielä toisenkin osuman ja syötti vielä yhden kaupan päälle. Ottelu kirjattiin lopulta LIONSille maalein 4-2.

Toisessa ottelussa fuengirolalaiset saivat vastaansa Los Diablos de Mislatan. Tässä väännössä LIONS siirtyi jo 4-0 johtoon, ennen kuin Diablot pääsivät ottelun loppupuolella kaventamaan loppuluvuiksi 4-2.

- Mainos -

Loukkaantumisten ja muiden syiden vuoksi LIONS ei saanut otteluun jalkeille kolmea kentällistä, mikä olisi ollut ideaali tempon ylläpitämiseksi. Siitä huolimatta kaksi voittoa kahdesta ottelusta on tulos, jota enempää ei kai oikein voi odottaa.

– Tulokset oli ehkä hiukan vaisut, mutta peli oli koko ajan kontrollissa, eikä missään vaiheessa oltu takaa-ajoasemassa, sanaili joukkueenjohtaja Jari Nyman.

Nymanin mukaan joukkueella oli myös hieman totuttelemista vieraskaukalon suureen kokoon.

– Águilasin kenttä on 50×25 metriä. Se tarkoittaa sitä, että tilaa kentällä on reilut 50% enemmän kuin kotikentällämme Fuengirolassa, Nyman kuvaili.

Liga Challengessa koittaa nyt reilun kuukauden mittainen tauko, seuraavan kerran pelataan 27. tammikuuta. Silloin Fuengirola LIONS pääsee pelaamaan kotikentällään Santa Fen stadionilla.

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä teet juhannuksena?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...