Länsimaisista arvoista ei tehdä kompromisseja

Jokaisen ihmisen luovuttamattomat ihmisoikeudet, mittaamaton ihmisarvo ja oikeusvaltioperiaate ovat länsimaisen demokratian perusta. Jokaiselle kuuluu kunnioitus ja arvostus yksilöinä.

Nämä eivät ole poliittista korrektiutta tai liturgiaa. Ne on kirjattu esimerkiksi YK:n yleismaalimalliseen ihmisoikeuksien julistukseen sekä Suomen sitoviin kansainvälisiin sopimuksiin. Ihmisarvo ei ole avoin saivartelulle eikä siitä neuvotella.

Tämä julistuksenomainen teksti on Petteri Orpon kynästä ennen pääministeriyttä ja kun perussuomalaisten johto ja linja vaihtuivat.

Orpon mukaan uudet tehtävät eivät pyyhi pois aiemmin sanottua. Sanomisellaan hän tarkoitti perussuomalaisia.

- Mainos -

Nyt kun perussuomalaisten johtohenkilöiden ja ministereiksi Opron hallitukseen valittujen edustajien kirjoituksia ja sanomia nostetaan mediassa esiin, nousee monen lukijan iho kananlihalle.

Kun Suomen presidentin jälkeen maan toiseksi korkein tehtävä (eduskunnan puhemies) annettiin Jussi Halla-aholle, parahtivat muutkin kuin vihervassarit. Halla-aho on toistuvasti tuomittu ihmisoikeuksien loukkaamisesta.

Hän myös sanoi toivovansa, että maahanmuuttajat raiskaisivat Tarja Filtovin ja Eva Biaudetin. Molemmat tunnetaan maahanmuuttoa puolustavina kansanedustajina.

Perussuomalaisten kansanedustajien ja ministerien rasistisista ja äärioikeistoa liehakoivista sanomisista tulisi kolumnin rajaama tila täyteen. Ne on myös maailman ja Suomen medioissa kerrottu monesti. Siksi niitä kaikkia on turha toistaa.

Kysymyksiä on monta. Petteri Orpo tiesi suurin piirtein kaikki keskeiset perussuomalaisten ulostulot, jotka ovat räikeästi ristiriidassa hänen ihmisoikeuspuheittensa kanssa.

Kun perussuomalaisten puoluejohdossa tehtiin vallanvaihto ja puolue jakautui, niin puolueeseen jäi pitkälti äärioikealla oleva radikaali siipi. Silloinen Juha Sipilän (kesk.) hallitus, jonka valtiovarainministerinä Orpo oli, kävi tarkkaan läpi tynkäpuolueen arvot ja asenteet. Lopputulos oli, että puolue ei edusta keskustan ja kokoomuksen johtamalle hallitukselle sopivia arvoja.

Riikka Purra julisti heti puheenjohtajavalintansa jälkeen puolueen jatkavan Halla-ahon linjalla. Niin se onkin tehnyt. Se on pitänyt huolen äärioikeistolaisista kannattajistaan kovilla someviesteillä ja eduskuntapuheilla vieraslajeista, väestönvaihdosta, haittamaahanmuuttajista jne.

Oliko Petteri Orpo todellakin siinä uskossa, että perussuomalaisten ministereiksi nostettujen kansanedustajien menneitä tekemisiä, sanomisia ja kirjoituksia ei nostettaisi esiin.

- Mainos -

Niin sinisilmäinen hän ei voinut olla. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää yritys saada perussuomalaisten tuella läpi työelämän ja sosiaaliturvan uudistuksia, joista elinkeinoelämä ja kokoomus ovat puhuneet vuosikymmeniä. Demarien kanssa uudistukset eivät olisi onnistuneet.

Nyt kun Suomessa on työvoimapula ja avoimien työpaikkojen määrä kasvaa kilpaa julkisen velan kanssa, on hetki mitä otollisin.

Orpo otti valtavan poliittisen riskin. Jo vajaassa kahdessa viikossa hallituksesta on tullut vajaatyökykyinen. Agenda makaa pölyttymässä pääministerin pöydällä, kun Orpo yrittää epätoivoisesti oikoa lommoja, vaikka hallitus ajoi nokkakolarin.

Pelti voidaan oikoa, mutta kone yskii. Suureksi uhkaksi jää matkanteon loppuminen valtioneuvoston porteille.

Jaa artikkeli:

Artikkelin kirjoittaja

Pauli Uusi-Kilponen
Kirjoittaja on yli 40 vuotta median palveluksessa toiminut lehdistöneuvos.
Mainos
Jatka lukemista