perjantai, maalis 29, 2024

Lähes 9.000 joulutähteä virittää Fuengirolaa joulutunnelmaan

 

Fuengirolassa ollaan virittäytymässä täyttä vauhtia joulun tunnelmaan. Viime viikolla syttyivät kaupungin jouluvalot ja samoin myös joulutori avautui. Nyt myös perinteinen joulutähtien istutus on saatu alkuun.

Tänä vuonna istutetaan lähes 9.000 joulutähteä ympäri kaupunkia. Kukat sijoitellaan tasaisesti eri kaupunginosiin, erityisesti aukioiden liikenneympyröiden istutuksiin. Tällä kertaa istutuksiin on haettu lisää näyttävyyttä eri värisillä kukilla. Luvassa on tuttujen punaisten joulutähtien lisäksi vaaleanpunaisia ja keltaisia joulutähtiä.

Fuengirolan kaupunkiekologiasta vastaava edustaja Antonio Carrasco kertoi istutuksista tarkemmin:

- Mainos -

– Istutamme joulutähtiä kolmea eri väri. Noin 4.000 punaista, 4.000 vaaleanpunaista ja 850 keltaista, Carrasco eritteli.

– Vaikka joulu on tänä vuonna valitettavan erilainen, haluamme silti koristella kaupungin joulua varten kukin ja valoin, valtuutettu jatkoi.

Samassa yhteydessä Antonio Carrasco pyysi myös asukkaiden yhteistyötä. Aiempina vuosina on esiintynyt valitettavan paljon ilmiötä, että ihmiset ovat käyneet repimässä juuri istutettuja joulutähtiä ja vieneet niitä koteihinsa. Siis varastaneet kukkia.

– Joulutähdet on tarkoitettu kaikkien iloksi kaunistamaan kaupunkia, pyydämme ettei niitä vietäisi pois, Carrasco vetosi.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...