Kymppipaikan kasvot pesty

 

Yhden kokoushuoneen romahtanut katto on korjattu kokonaan uuden veroiseksi. Valaisimet ja keittiön uunit on uusittu ja talkoolaisten maalipensseleiden jälki teki tiloista kaikkineen uuden vertaisen. Laaja kirjasto on saanut myös uutta luettavaa hyllyilleen.

Uusitut tilat saavat samalla hoitajakseen Kymppipaikan hallituksen uuden puheenjohtajan. Suomeen palaava Erkki Mäkelä jättää neljän vuoden jälkeen Kympin hallinnon seuraajalleen Kari Heikniemelle.

Erkin paluun taustalla on Suomen työelämään takaisin houkutteleva uusi eläkkeiden ns. superkertymä. Se kasvattaa kouvolalaisen nosturinkuljettajan eläkettä satoja euroja kuukaudessa ennen kahden vuoden päässä olevaa 68-vuoden ikäpaalua.

- Mainos -

Toinen vähintään yhtä tärkeä vetovoima Suomeen on Erkin parhaassa kehitysiässä olevat kaksi alle 5-vuotiasta lastenlasta.

Kymppipaikan tuleva puheenjohtaja Kari Heikniemi on vapaa- ja viihdealan toimintojen kokenut asiantuntija. Hänet tunnetaan erityisesti golfharrastuksestaan ja musiikkialan yhteyksistään, joka tuonee uusia esiintyjiä Torren maisemiin.

Kymppipaikan espanjan kielen opiskelut jatkuvat kahtena päivänä viikossa. Samoin lauantaitanssit, keskiviikon karaokeillat ja tietenkin tiistain ja keskiviikon viiden euron maittavat lounaat, joita kuluneen sesongin aikana tarjoiltiin kaikkiaan 1500 kappaletta.

Kymppipaikka sijaitsee Torremoliksen keskustassa, calle Ramal de los Manantiales 10 apto 197, puhelin+34 619105487

Ari Valjakka

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...