Suomelan sali täyttyi ääriään myöten Suomen historiasta kiinnostuneista kuulijoista sunnuntaina 17.11 järjestetyssä tilaisuudessa. Musiikin ja historian monitaitaja Rauno Myllylä esitelmöi Liittoutuneiden (Neuvostoliiton) valvontakomission (LVK) ajasta Suomessa. Raija Ihanainen, Suomelan voimanainen loi katsauksen tilaisuuden päätteeksi näytettyyn elokuvaan Suomi vuonna 1947 Tanssi perhoseni, tanssi!
Valvontakomission aika Suomessa
Rauno Myllylän historian tarkastelu vei kuulijan katsomaan sukupolven verran taaksepäin sen ajan tapahtumia, jotka olivat eräänlaisia kipukohtia. Jatkosota päättyi välirauhansopimukseen 19.9.1944, mutta millainen rauha. Ehdoitta ei siitäkään selvitty. Välirauhansopimuksen toimeenpanon asettamista varten oli määrätty valvontakomissio, joka toimi vuosina 1944-1947 Suomessa. Valvontakomissio oli toisen maailmansodan voittajavaltioita edustanut elin, joka siis valvoi rauhansopimuksen toimeenpanoa lähes omavaltaisesti raskaitakaan painostuskeinoja kaihtamatta. Sopimuksen 11. artiklan mukaan ”Suomi sitoutuu maksamaan Neuvostoliitolle sotatoimien ja Neuvostoliiton alueen miehityksen johdosta Suomen aiheuttamat vahingot 300 miljoonan dollarin arvosta maksettavaksi kuudessa vuodessa tavaroina (puutavaraa, paperia, selluloosaa, meri- ja jokialuksia, erilaisia koneita).” Komissiota hallitsivat Neuvostoliiton edustajat ja sen puheenjohtajana toimi Andrei Žhdanov.
Sotasyyllisyyskysymys ja sotakorvaukset olivat keskeisimmät keinot kiristää ja painaa jälleenrakentamisen paloa ja halukkuutta. Esimerkkinä voi mainita miten Suomivalimon tiloissa Vallilassa valmistettiin sotakorvaukseen kelpaavia junanvaunuja tarkan kontrollin alaisena, kestävyyttä mitattiin lekan lyönneillä. Valvontakomissio poistui Suomesta vuonna 1947 Pariisin rauhansopimuksen tultua voimaan. Epäluulo murensi itseluottamusta kansalaisten keskuudessa, poliittisen johdon tilanneviisaus ymmärrettiin, ystävyyden rakentamiselle alkoi löytyä piirustuksia. Ilmassa leijui aavistus ideologiset rajat ylittävästä hyvästä tahdosta.
Rauno istahti soittimen ääreen, hänelle mieluisaan paikkaan ja soitti kokonaisuudessaan Jean Sibeliuksen pianosävellyksen Kuusi op. 75/5 tilaisuuden emännän, Raijan toiveesta. Kappalevalinta oli harkittu, nimittäin elokuvan eversti oli oppinut soittamaan Sibeliuksen vuonna 1914 säveltämän Kuusen. Vuoden 1918 jälkeen Sibelius oli pannassa Neuvostoliitossa aina 50-luvulle saakka.
Yksi pianokappale voi sulattaa vihan ja katkeruuden. Musiikilla on valtava, rajat ylittävä voima vuorovaikutuksen välineenä.
Mielenkiintoisen esitelmän jälkeen oli tarjoilun aika. Tapas venäläisittäin; ruislimpulla oli hunajalla marinoitu suolakurkku smetanakoristein ja ”kyytipojaksi” tietenkin vodkainen poronkyynelsnapsi tai kirkasvesinen kastehelmisnapsi.
Tanssi perhoseni, tanssi!
Raija Ihanainen avasi yleisölle elokuvien aarrearkkua. Hän oli työn ja vaivan takaa saanut Suomelaan esitettäväksi teemaan sopivan elokuvan Suomi vuonna 1947 Tanssi perhoseni, tanssi. Koskettava elokuva kertoo venäläisen valvontaupseerin Dimitri Rajevskin ja tanssiin palavasti mieltyneen suomalaisen työläisperheen pikkutytön Anjan hatarasta, mutta liikuttavasta ystävyydestä – henkisestä ystävyydestä epäluulojen varjossa. Ohjaaja Hannu Heikinheimon mietteitä elokuvasta: ” Ikäerosta ja kulttuuritaustasta huolimatta kummallakin on sama pyrkimys kauneuteen ja ihmisyyteen. Ihminen – on hän aikuinen tai vasta lapsi tai nuori – rakentaa tärkeitä haaveita, jotka vievät elämää eteenpäin oikeaan suuntaan.” Elokuva tuo karkealla tavalla esille sodanjälkeisten aikojen ankaran ryssävihan ja pihapiireihin ulottuvan luokkaeron.
Elokuvan on ohjannut Hannu Heikinheimo Käsikirjoitus nimim. Aino Vuori
Illan emäntä haluaa kiittää Raunoa ja tehokasta ryhmää, ilman teitä tilaisuus ei olisi onnistunut. Kiitos yleisö, kun saavuitte Suomelaan jakamaan tämän hienon kulttuurinautinnon.
Riitta Pulkki
Loading ...
