Lukuaika: Kukkaloistoa Córdobassa – lähde ihastumaan

Kukkaloistoa Córdobassa – lähde ihastumaan

Córdoban patiofestivaali on vuodesta 1921 lähtien järjestetty kilpailu kaupungin kauneimmasta patiosta.

Córdoban vanhan keskustan asuintaloille ja rakennuksille on tyypillistä, että ne on rakennettu keskuspation ympärille. Patiot tarjoavat talon asukkaille kokoontumispaikan, jossa talon asukkaat voivat tavata naapureitaa.

Córdoban patiokulttuuri juontaa juurensa jo roomalaisten aikaan. Niiden tarkoitus oli tarjota helpotusta kuumassa ja kuivassa ilmastossa. Tapa jatkui myös maurien ajalla ja on säilynyt sieltä aina nykyaikaan saakka.

Patioita on Córdobassa perinteisesti koristeltu kasveilla, kukilla sekä vesielementeillä, joiden avulla paikalliset ovat viilentäneet kotejaan. Ajan kuluessa patioista muodostui córdobalaisten luovuuden ja kekseliäisyyden taidonnäytteitä.

- Mainos -

Kilpailu kauneimmasta patiosta

Nämä kauniit keitaat keskellä kaupunkia olivat aivan liian kauniita pidettäväksi piilossa paksujen ovien ja rautaristikkojen takana. Vuonna 1921 järjestettiin ensimmäisen kerran kilpailu kaupungin kauneimmasta patiosta.

Näin sai alkunsa sittemmin perinteeksi muodostunut Córdoban patiofestivaali, jonka aikana córdobalaiset avaavat kotinsa ovet myös ulkopuolisille, jotta kaikki halukkaat pääsevät ihastelemaan sisäpihojen loistoa.

Aina toukokuun alussa käytävä patioiden kauneuskilpailu on Córdoban kaupunginhallituksen järjestämä, ja sen aikana pääsee vierailemaan noin viidelläkymmenellä yksityispatiolla. Lisäksi patioita on monissa julkisissa rakennuksissa, joista osaan on pieni sisäänpääsymaksu. Tapahtuma on myös hyväksytty Unescon maailmanperintölistalle.

Patiot eivät tarjoa ainoastaan visuaalista juhlaa kävijöille, vaan tuovat myös huumavia tuoksuja kaupungin kaduilla ja kujille. Jasmiinin ja appelsiininkukan tuoksut sekoittuvat lukemattomien muiden kukkien ja kasvien kanssa, joten festivaali tarjoaa kävijöilleen aisteja hivelevän kokonaisuuden.

Patiot kartalla

Córdobalaiset sisäpihat tarjoilevat herkkuja näkö- ja hajuaistille

Patiot ovat avoinna yleisölle 1.–13. toukokuuta kello 11–14 sekä 18–22. Niiden kiertämistä helpottaa patios.cordoba.es-nettisivuston interaktiivinen kartta, johon on myös liitetty lyhyt kuvaus kaikista kilpailuun osallistuvista patioista.

 

Teksti: Marena Ahonen  Kuvat: Arkisto

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...