Viihde

Kotiteollisuusmies tykkää pelimannihengestä

Miitri Aaltosen lomareissuille siunaantui keikka puoliksi vahingossa. Siitähän soittaja tykkää.

Miitri Aaltonen tuli lomalle Aurinkorannikolle. Sattuman kautta Fuengirolasta löytyi myös keikkailta hänelle ja vaimolleen.

 

Kotiteollisuus yhtyeen kitaristi Miitri Aaltonen päätti lähteä bändin keikkatauolla lomamatkalle Espanjan Aurinkorannikolle. Aiemmin Aaltonen on vieraillut Kanarian saarilla ja Leonin kaupungissa Manner-Espanjassa, Andalusiassa hän on ensimmäistä kertaa.

-Muutaman päivän olen tässä pyöriskellyt ja erittäin miellyttävältä alueelta vaikuttaa. Kävin tiistaina ravintola Kukossa katsomassa stand up -keikkaa ja siinä sivussa tuli sovittua ex tempore -keikka ensi viikolle. Tykkään tehdä tällaisia nopeita päätöksiä ja soittamaan on aina kiva päästä, Aaltonen sanoo.

Kotiteollisuus on Aaltosen ehdoton päätyöllistäjä, mutta keikkataukojen aikana hän tykkää tehdä erilaisia projekteja.
-Vaimoni Heidi Bergbackan kanssa aloittelimme noin viisi vuotta sitten duo -keikkojen tekemisen. Se oli luontevaa, vaimo tykkää laulaa ja minä tykkään soittaa kitaraa. Sillä yhdistelmällä on helppo lähteä keikoille. Olemme soittaneet häissä, synttäreillä ja vaikka minkälaisissa juhlissa, ihan perinteisiä pubi -keikkojakin on tehty.

Aviopari Heidi Bergbacka ja Miitri Aaltonen tekevät keikkoja pelimannihengessä.

Pariskunta soittaa keikoilla kaikkea sellaista, mitä on elämän varrella tullut kuunneltua tai tehtyä. Omiakin biisejä on seassa, mutta enimmäkseen he soittavat tuttuja covereita. Ohjelmistosta löytyy jokunen kotimainen kappale J.Karjalaiselta, Jenni Vartiaiselta ja vaikkapa Mokomalta, mutta enimmäkseen ollaan englannin kielisessä maastossa. Voi olla yllättävää, mutta varmasti mielenkiintoista kuulla Kotiteollisuusmiehen soittavan Abbaa tai Michael Jacksonia. Tummempiakin sävyjä löytyy esimerkiksi Black Sabbathin muodossa.

-Arvostan musiikissa pelimannihenkeä. Sillä meiningillä tässäkin liikutaan. Soittaminen on tärkeintä, on aivan sivuseikka, tuleeko keikoilta julkisuutta tai kauheasti rahaa.

Ensi tiistain keikalta julkisuutta kyllä tulee. Se striimataan monikameratuotantona Restaurant Kukon fb-sivuille ja ehkä joillekin Kotiteollisuutta liippaaville sivustoille.

Duo -keikkojen lisäksi Aaltonen-Bergbacka pariskunta vaikuttaa myös Whatfour -nimisessä bändissä.

-Whatfour on sellainen kahden pariskunnan muodostama ryhmä. Staminan kitrateknikko Jyri Kangassalo ja vaimonsa Sonja ovat pitkäaikaisia ystäviämme. Teimme jonkin aikaa neljästään cover -keikkoja, mutta koska homma tuntui hyvältä, ajattelimme tehdä tälle porukalle omia biisejä. Eka julkaisu Underwater näki päivänvalon joulukuussa. Se on Minun ja Heidin yhdessä tekemä biisi.

Katso ja kuuntele Underwater tästä:

Musiikista tullut kertakäyttöbusinesta

Aaltonen uskoo musiikin tekemiseen vanhan liiton malliin. Hänellä on melko synkeä näkemys musiikkiteollisuuden nykytilasta.

-Musiikkia tehdään hiirimatoilla ja ainoa tavoite on saada aikaan hitti. Pitkiä urakaaria Atte Blomin malliin ei enää suunnitella, artistilla lypsetään helppo raha pois parilla hitillä ja sen jälkeen otetaan seuraava tähti sisään.

-Popedan, Eppu Normaalin tai vaikka Kotiteollisuuden kaltaisia pitkän uran tekeviä artisteja ei nykyään taida syntyä. Kaikki on niin nopeaa, tähtiin noustaan telkkarin kisoista ja kun tulee ensimmäinen alamäki, ei olekaan mitään pohjaa miltä jatkaa. Perinteiset bändit loivat menestyksensä kovalla työllä käymällä sadoilla tai tuhansilla keikoilla ennen mahdollista tähteyttä. Vaikkei hittiä vähään aikaan tulisikaan, yleisö kyllä muistaa ja tulee edelleen keikoille. Kotiteollisuuden kanssa on siksi hienoa kiertää, minne tahansa menemme, tupa lähes aina täysi, vaikkei radiosoittoa tai tv-keikkoja olisi ollut vuosiin.
Aaltonen hehkuttelee ajatuksella Popedan ja Kotiteollisuuden yhteiskiertueella.

-Tällainen ajatus sikisi, kun jokunen vuosi sitten olimme samana iltana Köyliön Lallin talolla keikalla. Meininki oli hieno, ja suhtautuminen keikkailuun ja yleisöön tuntui samankaltaiselta bändien kesken. Mitään konkreettista yhteiskiertueen eteen ei ole vielä tehty, mutta kenties joku päivä. Sillä rundilla ainakin katsomaan tuleva jengi olisi helvetillillisessä humalassa, kummankaan orkesterin kannattajat eivät ole lasiin sylkevää väkeä, Aaltonen nauraa.

Antti Pekkarinen

Miitri Aaltonen ja vaimonsa Heidi Bergbacka esiintyvät ravintola Kukossa Fuengirolassa tiistaina 4.2. klo 19. Liput maksavat ennakkoon 7€ ja ovelta 9€. Niitä saa Centro Finlandian Infosta tai soittamalla numeroon +34 646 111 203.

Mitä pidit jutusta?
+1
36
+1
8
+1
0
+1
0
+1
1
+1
0

Kolumnit

Viikon kysymys

Milloin suunnittelet matkustavasi Espanjaan seuraavan kerran?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa