perjantai, maalis 29, 2024

Kolmas Fugepesis luo jo perinnettä

Suomen kansallislajin pesäpallon pääsarjat, miesten ja naisten Superpesikset käynnistyvät viikonloppuna Fuengirolassa. Kolmatta kertaa järjestettävästä Fugepesiksestä on hyvää vauhtia muodostumassa perinne.

Fugepesis on alusta asti seilannut hyvässä myötätuulessa myös kaupungin viranomaisten suhteen

– Meidät on otettu suorastaan avosylin vastaan, kehuu tapahtumatuottaja Jasmine Pajari. Hän mainitsee avuliaina yhteistyön avainhenkilöinä pormestari Ana Mulan lisäksi kaupungin edustajista Rodrigo Romeron ja Pedro Cuevasin.

– Uskon, että jatkossakin, jos ja kun tätä edelleen tehdään, niin olemme tervetulleita tänne.

Kaksi aiempaa Fugepesis-tapahtumaa ovat olleet erittäin onnistuneita tapahtumia, joihin myös yleisö on löytänyt hyvin paikalle. Samalla järjestäjille on karttunut kokemusta, joka helpottaa nyt toimintaa.

- Mainos -

– Olemme yksinkertaistaneet tekemistä aiemmista vuosista, esimerkiksi ulkoistamalla ruokamyynnin, vippien tekemisen ja mainosmyynnin, se on helpottanut huomattavasti. Myös kenttähenkilökunnan kanssa on löytynyt hyvä, yhteinen tapa tehdä tätä tapahtumaa, Pajari luettelee.

Halukkaita riittää

Tapahtuma liikuttaa myös melkoisen määrän ihmisiä. Paikalle saapuu neljä joukkuetta – kaksi naisten ja kaksi miesten – toimihenkilöineen. Tämä tarkoittaa yhteensä lähes sataa henkilöä. Sen lisäksi tulee tietysti joukkueiden fanikuntaa vaihteleva joukko.

Vaikka ottelun pelaaminen Fuengirolassa, vaikkapa Tampereen Kaupin kentän sijaan, aiheuttaa myös seuroille paljon työtä ja myös kuluja, ei halukkaista joukkueista ole ollut pulaa.

– Todella helposti tapahtumat on saatu kasaan. Osa joukkueista on itse ilmoittanut halukkuutensa, ja osaa olemme kysyneet. Intoa on ollut paljon.

Jymyjussit valmiina haastamaan

Sunnuntaina pelattavassa miesten ottelussa kentällä nähdään hallitseva suomenmestarijoukkue Joensuun Maila. Karjalaisten valtaistuinta lähtee keikuttamaan Seinäjoen Jymyjussit. Pohjalaisten kovalyöntinen Jukka-Pekka Vainionpää odottaa ottelua innolla.

Saavuimme tänne tiistaina, ja keskiviikkona saimme ensimmäisen kosketuksen pelikenttään. Alusta on aika samanlainen kuin millä harjoittelemme talvikaudella sisätiloissa, joten siinä ei sen suurempia yllätyksiä ole. Pinta on hidas ja pomppu hieman epätasainen, mutta se on kaikille sama, Vainionpää kertoo.

- Mainos -

Sunnuntain ottelusta hän odottaa tasokasta ja iloista tapahtumaa.

– Meillä on vastassa hallitseva mestari, joten lähdemme altavastaajana, mutta tiukka vääntö on luvassa, Vainionpää lupaa.

Fugepesis Elolan kentällä:

Naisten ottelu

Fera – Manse PP

la 27.4. klo 13

Miesten ottelu

Jymyjussit – Joensuun Maila

- Mainos -

su 28.4. klo 14

Janne Leipijärvi

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...