Ensi viikolla vietetään Suomen 105:ttä itsenäisyyspäivää. Kulunut vuosi saattaa olla sotavuosia lukuun ottamatta mullistavin vuosi Suomen kansainväliselle asemalle ja ulkosuhteille.
Vuosi sitten itsenäisyyspäivän aikaan Venäjä uhitteli Ukrainan suuntaan vahvasti, mutta maailmalla elettiin ruususen unta. Harva uskoi, että Venäjä lähtisi täysimittaisiin sotatoimiin ja riskeeraisi sillä tapaa koko uskottavuutensa kansainvälisissä yhteisöissä. Ne harvat olivat ikävä kyllä oikeassa, helmikuussa Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Suomen poliittiselle johdolle, niin presidentille kuin pääministerille, on annettava tunnustus nopeasta reagoinnista. Venäjän toimet tuomittiin heti yksiselitteisesti. Sellaista ei ollut tapahtunut koskaan aiemmin.
Venäjän toimet johtivat myös Suomen ulkopoliittisen linjan täydelliseen remonttiin. Oli suorastaan uskomatonta nähdä, kuinka nopeasti pyhänä pidetty puolueettomuuspolitiikka heitettiin romukoppaan niin poliitikkojen kuin kansankin toimesta. Kaikki halusivat NATOn jäseniksi ja sinne myös pikaistetulla aikataululla haettiin.
NATO-jäsenyyden tiellä on vielä pieniä esteitä, mutta on oletettavaa, että Turkkikin lopulta hyväksyy Suomen jäseneksi puolustusliittoon. Jo pelkkä jäsenhakemus asemoi Suomen entistä tiiviimmin läntiseen arvoyhteisöön. Me olemme nyt samaa porukkaa kuin espanjalaiset, britit, hollantilaiset, norjalaiset ja amerikkalaiset.
Vaikka Suomi sotilaallisesti ja poliittisesti asemoituukin entistä enemmän länteen, kulttuurimme slaavilainen perusta ei muutu mihinkään. Olemme osana kansainvälisiä yhteisöjä itsenäisenä kansankuntana, jolla on oma kieli, kulttuuri ja perinteet.
Pienen kansan oma kieli ja kulttuuri ovat mittaamattoman arvokkaita asioita. Niistä saa ja kannattaa olla ylpeä. Liittoutuminen ei vähennä niiden arvoa millään tapaa. Päinvastoin, nyt meillä on apunamme tuki ja turva, jos jokin ulkopuolinen taho haluaisi kulttuurimme hävittää.
Pääkirjoitus
Loading ...
