Keskiviikon pikauutiset

Uutiskatsaus Espanja 8.5.2019

Tänään vietetään Espanjassa eräänlaista maansurua, joka johtuu Barcelonan dramaattisesta tippumisesta eilen illalla Liverpoolia vastaan jalkapallon mestareiden liigan semifinaaleissa. Barcelona onnistui tyrimään 3-0 maalieronsa häviten 4-0. Asiasta käytäneen polemiikkia vielä noin viikon, jonka jälkeen asiasta päästäneen yli.

Kommentti: Kuten useasti aiemmin todettua, jalkapallo on politiikkaa tärkeämpää ja herättää hyvin voimakkaita tunteita. Itse joihinkin paikallisiin Whats up-ryhmiin kuuluvana voin todeta, että eilinen shokkitappio aiheutti paljon enemmän keskustelua, kuin vaikkapa taannoinen parlamenttivaalien tulos.

Teleyhtiö Telefonica myy kiinteistöomaisuuttaan noin 550 miljoonalla eurolla. Toimien tavoitteena on vähentää yhtiön velkaa.

Málagan alueelle on luvattu lämmintä keliä ja tänään elohopea pyörii 30 asteen tuntumassa.

- Mainos -

Espanjaan myyntiin tuleva uusi Mersun katumaasturi tulee luultavasti olemaan halvempi kuin Teslan ja Audin vastaavan kokoluokan menopelit.

Espanjalaisten pankkien perimistä koroista on käyty oikeutta jo pitkään. Ongelma johtuu siitä, että pankkien laskukaavat on tulkittu pankkien etujen mukaan. Jos pankit häviävät oikeudenkäynnin, langennee niille maksettavaksi noin 3-7 miljardin euron korvaukset asiakkailleen.

Eilen Andalusiaa suitsutettiin hyvin hoidetuista satamista ja rannoista, jonka osoituksena alueelle myönnettiin ns. sinisiä lippuja palkinnoiksi. Tänään eräs rohkea malagalaisreportteri kuitenkin laski, että Málaga menetti sinisiä lippuja 8 viime vuoteen verrattuna.

Kommentti: Näin ollen Málagan ympäristöpolitiikka ei ehkä olekaan niin erinomaista kuin poliitikot antavat ymmärtää…

Harvinaista verenvuototautia ”Hemofiliaa” sairastaa Espanjassa noin 3.000 henkilöä, joille pyritään löytämään uusia, parempia hoitokeinoja Espanjan alueella. Suomessa samaa tautia potee noin 400 henkilöä.

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es.

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

- Mainos -

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...