Blogi Pääkirjoitukset

Kättelyä ja arpalauluja

Media on kovassa murroksessa, mutta tietyt tv-klassikot säilyttävät suosionsa. Suomella ja Espanjalla on molemmilla omat erikoisuutensa suosituimmissa tv-ohjelmissa.

Perjantaina kaksi ja puoli miljoonaa suomalaista liimautuu television ääreen kolmeksi tunniksi katsomaan, kun poliitikot, taiteilijat, diplomaatit ja turakaiset kättelevät presidenttiä ja hänen puolisoaan. Linnan juhlat lienee ainutlaatuinen tv-formaatti koko maailmassa. Ainakaan missään muussa maassa monta tuntia kestävän kättelyn katsominen ei ole vuoden ylivoimaisesti katsotuin tv-ohjelma.

Outo on myös espanjalaisten suosikki. Juuri ennen joulua näytettävä monta tuntia kestävä jouluarpa El Gordon arvonta on jokaisen espanjalaisen must see -ohjelma. Madridin kuninkaallisessa teatterissa San Idelfonson koulun oppilaat laulavat voittonumerot monotonisella melodialla. Ja tätä hoilausta kestää oikeasti monta tuntia. Kaikki katsovat.

Ehkä edellä mainittuja tv-formaatteja vielä oudompi on Prisman kassahihna. Aluksi juhannuksena toteutettu, viime vuonna myös jouluostoksiin liitetty livekuva Prisman kassahihnalta kerää toistuvasti miljoonayleisön. Ensimmäinen lähetys toteutettiin pelkästään facebookissa, mutta sittemmin myös Subtv on lähettänyt kolme tuntia suoraa ”vauhdikasta” lähetystä kassahihnalta.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. Katsokaamme jälleen kerran, astuuko Hjallis naisten helmoille, kuka on niin rohkea, että uskaltaa tulla linnaan ilman solmiota tai muistaako selostaja ministerien puolisoiden etunimet. Tärkeintä on tietysti se, kenellä naisista on kaunein iltapuku.

Pääkirjoitus

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Viikon kysymys

Mikä on paras aamiaisjuoma?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa

Varaa saunavuoro: (+34) 646 111 203