Kataiset saapuvat tänään Fuengirolaan

Jyrki ja Mervi Katainen ovat kansalaisten tavattavissa Fuengirolassa perjantaina ja sunnuntaina. (kuva: Jyrki Kataisen fb)

Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen ilmoitti vetäytyvänsä politiikasta ja muuttavansa perheen kanssa takaisin Suomeen. Politikointi perheestä ei kuitenkaan lopu, vaimo Mervi Katainen on asettunut Kokoomuksen ehdokkaaksi kevään eduskuntavaaleihin Uudenmaan vaalipiiristä. Molempia sekä tulevaa että menevää poliitikkoa pääsee tapaamaan ja kuulemaan alkavana viikonloppuna Fuengirolassa.

Jyrki Katainen puhuu perjantaina (8.2.) Palacio de la Pazissa kansalaisdialogi -tilaisuudessa. Aiheena on ei enempää eikä vähempää kuin Euroopan tulevaisuus. Kysymyksille ja ajatusten vaihdolle on jätetty aikaa, joten viestiä Brysseliin on mahdollista välittää. Tilaisuus alkaa klo 15.30. Fuengirolan pormestari Ana Mula tuo tilaisuuteen kaupungin tervehdyksen.

Mervi Katainen osallistuu näillä näkymin ainakin kahteen tilaisuuteen. Perjantaina (8.2.) klo 13 hän on paikalla naisyrittäjien tilaisuudessa SanDelissä. Lisäksi hän on tavattavissa Aurinkorannikon Kokoomuksen järjestämällä poliittisella brunssilla sunnuntaina (10.2.) klo 11 ravintola Kukossa.

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Tylsä (8)
  • Erinomainen (4)
  • Mielenkiintoinen (4)
  • Hyödyllinen (3)
  • Vanha uutinen (0)