torstai, maalis 28, 2024

Kardemumma tarjoaa aamupalaa myös uutisnälkään

Kardemumma, yksi rannikon vanhimmista suomalaisravintoloista tarjoilee nykyään myös aamiaista. Vatsaa täyttäessä voi katsella myös televisiosta Suomen aamu-TV:tä.

– Elämän paras päätös on ollut muutta tänne, sanoo Rami Varjonen omistamansa kahvila ravintola Kardemumman pöydässä.

Kolme ja puoli vuotta Kardemummaa pyörittänyt Varjonen teki ravintolan tarjontaan merkittävän muutoksen viime syksynä. Siihen asti lounasravintolana ja kahvilana toimineen paikan valikoima laajentui myös aamiaiseen.

– Ovet aukeavat nykyään kahdeksalta ja silloin alkaa aamiainen, joka kestää yhteentoista asti. Yhdeksitoista valmistuvat leivonnaiset tiskiin ja siitä eteenpäin tarjoillaan lounasta neljään asti. Ovet suljetaan arkisin viideltä, Rami Varjonen kuvailee päivien rakennetta.

Kardemumman sisustus on kodikas ja hyvin suomalaishenkinen, mikä on tietysti omiaan helpottamaan Suomi-ikävää. Lisää pohjoista ulottuvuutta voi ammentaa ravintolan tv:stä, jossa näytetään arkiaamuisin heti kahdeksan jälkeen tuoreet uusinnat Suomen aamu-TV:stä. Mukava tapa pysyä kärryillä Suomen tapahtumista ja puheenaiheista.

- Mainos -

Paljon kanta-asiakkaita

Kardemumma on palvellut niin suomalaisia kuin muun maalaisiakin jo yli kolme vuosikymmentä. Sinä aikana on luonnollisesti kertynyt mukava joukko kanta-asiakkaita.

– Kanta-asiakkaita on yli puolet. Ehkä jopa 70-80 prosenttia. Osa on kuukauden, osa melkein vuoden ympäri. Tässä on taas halailtu jo monet kerrat kun asiakkaita on lähtenyt kesäksi Suomeen, Varjonen kertoo.

Vaikka suomalaiset ovat tietysti suurin asiakasryhmä, niin muitakin käy.

– Ruotsalaisia käy tietysti ja brittejä käy jonkin verran. Espanjalaiset käyvät hakemassa korvapuusteja. Ja nyt on käynyt myös espanjalainen porukka, joka on ihastunut aamupalaamme. Olen luullut että espanjalaiset syövät aamiaisella kevyesti, mutta ei näköjään, sanoo Varjonen ja nauraa päälle.

Kahvila ravintola Kardemumma:

  • Av. Jesús Cautivo, 44
  • Arkisin avoinna 8-17
  • Aamiainen 8-11
  • Lounas 11-16
  • Lauantaisin avoinna 10-15
  • Lounas 11-14

Janne Leipijärvi

 

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...