Suomessa puhutaan karanteenista, vaikka vain harvat oikeasti tietävät, miltä tuntuu, kun valtio lukitsee kansalaisensa suljettujen ovien taakse. Silloin pitää tehdä suunnitelma varsinkin, jos vapautumisesta ei ole tietoakaan.
Miten selviän ”vankilasta” fyysisesti ja henkisesti hyväkuntoisena? Ensimmäisenä jätin alkoholin. Se ei ollut vaikeaa, koska minulla ei ole tapana varastoida kotiin olutta, viiniä tai votkaa tissuttelua varten.
Fyysistä kuntoa pidin yllä käymällä ostoksilla pari kertaa viikossa 800 metrin päässä sijaitsevassa kauppahallissa. Sieltä ei kuitenkaan saa kaikkea ja normaalisti käyttämäni Carrefour sijaitsi vain 50 metrin päässä kotioveltani, joten piti valita uusi kauppa.
Kartalta löysin 1,3 kilometrin päässä sijaitsevan saksalaisen Liiterin eli Lild:n. Sinne kun talsi pari kertaa viikossa, niin askelia kertyi kivasti. Pankkiautomaattikin sijaitsi kilometrin päässä.
Ostosreissujen lisäksi kuntoilin portaikossa juoksemalla 1. ja 8. kerroksen väliä. Kun ikkunaton marmorikäytävä alkoi tylsistyttää, niin mietin uimari Jani Sievistä, joka katseli altaan pohjan kaakeleita yli 30 vuoden ajan. Ja hänellä meni vielä vettä silmiin ja korviin. Taas jaksoi.
Henkistä hyvinvointia pidin yllä noutamalla pari kertaa viikossa café solon Plaza de la Constituciónilla sijaitsevasta kahvilasta. Jonossa pystyi juttelemaan tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Paikallinen poliisi taas ihmetteli, miksi en lähtenyt Suomeen karanteenia pakoon.
Vastasin rehellisesti, että uskoin espanjalaisten nousevan barrikadeille, jos hallitus jatkaa mielipuolista toimintaansa – vasta nyt madridilaiset ovat älynneet vastarinnan.
Mitä karanteenista jäi käteen? Fyysisesti parempi kunto ja yli kymmenen kiloa vähemmän elopainoa. Kaapit täynnä ruokaa ja vajaa 1.500 euroa käteistä piirongin laatikossa. Sinne pankkiautomaatillehan oli noin kilometrin kävelymatka.
Mika Heikkilä
Loading ...
