Kansainvälinen rullakiekko palasi Fuengirolaan

 

Pandemia toki edelleen vaikuttaa, ja niinpä turnauksen ottelut pelattiin erittäin tiukassa koronakomennossa, mutta ne saatiin kuitenkin pelata. Käytännössä kaksi joukkuetta kerrallaan pääsi hallille, ja vasta kun pelanneet joukkueet olivat ottelun jälkeen poistuneet koko urheilukompleksista, pääsivät seuraavat kaksi joukkuetta sisään. Luonnollisesti myöskään katsojia ei päästetty paikalle, mutta ottelut kuvattiin nettiin livenä.

Järjestelyt tuntuivat toki vähintäänkin oudoilta, kun vieressä pelattiin jalkapalloa ja katsomot olivat täynnä, mutta rullakiekkoilijat eivät saaneet jäädä pelien jälkeen urheilukompleksiin vaan joutuivat lähtemään pois. Taustalla lienee erilaiset turvamääräykset ulko- ja sisätiloihin.

Turnauksen ottelut olivat 20+20 minuuttia tehokasta peliaikaa ja kotijoukkue Fuengirola LIONS pelasi kolmella kentällä intensiivisesti. Esimerkiksi turnauksen voittanutta madridilaista HockeyMarketia LIONS johti alkusarjan ottelussa vielä kuusi minuuttia ennen loppua 2-0, mutta jäähyjen ja muiden pienten asioiden takia madridilaisjoukkue pääsi tasoihin ja ohi.

- Mainos -

Finaalissa HockeyMarket kaatoi tamperelaisen Pahalammen maalein 14-3. Pronssiottelussa nähtiin todellinen ”kissatappelu”, kun Fuengirola LIONS kylvetti Göteborg Lionsia maalein 11-2.

Kaikista koronajärjestelyistä huolimatta turnaus oli hieno ja kaikki järjestelyt toimivat erinomaisesti. Viimeksi Fuengirolassa pidetty turnaus pelattiin helmikuussa 2020.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista