Se että Jukka Liimatainen päätyi kiertämään kitaristina suomalaisia festareita ja muita keikka-areenoita, oli lopulta aika monen sattuman kauppaa. Osaan näistä sattumista hän oli myös itse edesauttamassa.
Liimatainen tulee suvusta, jossa musiikille altistuttiin jo pienestä pitäen. Äiti lauloi kuorossa ja isoveljet soittivat kitaraa ja rumpuja. Isoveljen kitaralla myös Jukka Liimatainen tapaili ensimmäiset sointunsa.
– Olin jotakuinkin 6–7-vuotias, kun aloin tapailla ensimmäisiä sointuja. Sammy Babitzinin Daa-da daa-da oli kappale joka sai minut tarttumaan kitaraan. Ensimmäinen oppimani sointu oli muuten A-molli, hän muistelee.
Ensimmäisten haparoivien tapailujen myötä musiikki ja kitara tulivat pysyvästi Jukka Liimataisen elämään.
– 10-vuotiaana olivat vuorossa ensimmäiset omat bändikokeilut. Siitä lähtien läpi koko kouluajan oli aina jotain bändivirityksiä ja koulukeikkoja tehtiin siihen aikaan ahkerasti.
Tampereelta maailmalle
Ammatiksi asti musiikista ei kuitenkaan – ainakaan vielä tuossa vaiheessa – ollut. Aikuisuuden kynnyksellä Jukka Liimataisen tie vei kotikylältä Hankasalmelta Tampereelle ja Hervantaan. Opinahjo löytyi Tampereen teknillisestä korkeakoulusta, missä IT-alan opinnot jatkuivat aina diplomi-insinööriksi asti.
Kuten monella muullakin IT-alan insinöörillä tuohon aikaan, myös Jukka Liimataisella ura jatkui Nokian palveluksessa. Musiikki ei silti koskaan jäänyt kokonaan. Sen paikka vaan oli harrastuksena.
Nokian palveluksessa tie vei myös ulkomaankomennuksille. Yhdellä tällaisella komennuksella tapahtui jotain, joka oli osaltaan vaikuttamassa myös Jukka Liimataisen tulevaan muusikon uraan.
– Olin Yhdysvalloissa, Bostonissa hommissa, kun tuli ajankohtaiseksi ostaa kummipojalle rippilahja. Tiesin että hänellä oli bändivirityksiä käynnissä ja kova into musiikin tekemiseen, joten päätin ostaa hänelle hänen ensimmäisen sähkökitaransa, Liimatainen kertoo.
– Se oli aika tavallinen musta Squire, ei mikään erityisen kallis. Logistisista syistä se piti lähettää kolmessa paketissa, mutta kyllä se lopulta perille meni.
Tuo kummipoika ei ollut kuka tahansa soittajan alku. Kyseessä on Jonne Liimatainen, joka luonnollisesti on paremmin tuttu taiteilijanimellään Jonne Aaron. Sedältä saatu sähkökitara oli kelpo sysäys Jonnen hyvällä alulla olleelle Negative-yhtyeelle. Muutamaa vuotta myöhemmin tamperelaiset kiersivät keikkalavoja pitkin maailmaa.
Kun kutsu käy
Sillä aikaa kun kummipoika valloitti maailmaa Negativen kanssa, Jukka Liimatainen jatkoi IT-alalla ja soitti edelleen kitaraa aktiivisesti useissa eri kokoonpanoissa. Sitten tuli Vain Elämää -ohjelma ja muutti, jos ei nyt ihan kaikkea, niin aika paljon kuitenkin.
Vain Elämää -ohjelman ensimmäisen kauden yksi suurista menestyjistä oli Jonne Aaron. Alkoi käydä erittäin selväksi, että Jonnen suomenkieliselle sooloalbumille olisi kovasti kysyntää. Sellaisen hän myös julkaisi. Vuonna 2013 julkaistu Onnen Vuodet nousi albumilistan ykköseksi ja myi platinaa. Ja siihen tarvittiin kitaristi.
– Vuonna 2013 Jonne soitti ja pyysi soittamaan kitaraa hänen soololevylleen ja parille keikalle, Jukka Liimatainen kertaa.
– Lupasin tietysti lähteä mukaan. Ja sitten niitä keikkoja alkoi tulla lisää ja lisää. Keskimääräinen tahti oli 60–70 keikkaa vuodessa. Laskeskelin, että kaikkiaan ehdin soittaa Jonnen bändissä yli 400 keikkaa. Ja niin minusta tuli kuin tulikin ainakin puoliammattilainen kitaristi.
Noihin keikkoihin mahtuu lähes koko suomalaisten keikkapaikkojen kirjo, myös koko joukko Suomen suurimpia festareita, joista todisteena ovat myös Safka Storen katosta roikkuvat artistipassit. Eikä siinä kaikki.
– Soitimme myös lämppärinä joillekin aika suurille nimille. Esimerkiksi Bon Joville, Scorpionsille ja Bryan Adamsille, Liimatainen muistelee.
Negative oli aikoinaan sellaisessa maineessa, että televisioita saattoi lentää hotellihuoneen ikkunoista ja muutenkin meininki oli niin sanotusti Rock n’ Roll. Huhujen mukaan tahti ei Jonne Aaronin soolobändilläkään aina ollut kaikkein seesteisintä. Asian tullessa puheeksi, Jukka Liimatainen hekottelee siihen malliin, että tarina poikineen saattaisi olla varastossa.
– Sanotaanko vaikka niin, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita kyllä riitti. Se oli toki myös aika hektistä välillä, sillä parhaimmillaan tai pahimmillaan saatoimme soittaa saman päivän aikana kolme keikkaa eri puolella Suomea, hän muotoilee.
Mutta ilmeisesti vähän muutakin ehdittiin tehdä kuin vain soittamaan?
– No, ehkä se kertoo jotain, että Jonne itse käytti sen aikaisesta bändistään nimeä ”Pahat sedät”, Liimatainen sanoo ja nauraa päälle.
Värivaloista aurinkoon
Lopulta kävi niin, että aurinko vei voiton rock-elämästä. Liimatainen tuli Jonne Aaronin yhtyeen mukana Fugefesteille soittamaan lokakuussa 2018. Silloin alkoi viritä ajatus elämän siirtämisestä Espanjan aurinkoon.
– Toistaiseksi viimeisen keikan soitin Jonnen bändissä elokuussa 2019 Lappeenrannassa. Syynä lähtöön oli muuttomme Fuengirolaan. Kaikki meni hyvässä hengessä. Pidämme edelleen tiiviisti yhteyttä, ja eiköhän tässä samalle lavallekin vielä joskus nousta, Liimatainen vakuuttaa.
Vaikka uusi elämänvaihe Aurinkorannikolla sujuu tällä hetkellä hieman haasteellisessa vaiheessa koronaviruksen vuoksi, Liimatainen uskoo vakaasti, että paremmat ajat ovat edessä, eivätkä välttämättä edes kovin kaukana.
KUKA?
- Jukka Liimatainen
- 54 vuotta
- Asuu Fuengirolassa
- Kotoisin Hankasalmelta
- Perhe: vaimo Riitta ja kolme aikuista poikaa
- Kaksi koiraa ja kaksi kilpikonnaa
Loading ...
