Johanna Kuvajan rohkea video Aurinkorannikolta

 

 

Videolla näkyy Aurinkorannikon maisemia, niiden lisäksi myös paljon rakkautta ja erotiikkaa.

-Aika rohkea videosta tuli. Siihen tulee k-18 merkinnät YouTubeen, katsomaan pääsee kirjautumalla ja kertomalla olevansa yli 18-vuotias, Kuvaja kertoo.

Videota kuvattiin kauniissa merrenrantamaisemissa Mijas Costalla. (kuva: Laura Pakarinen)

- Mainos -

Kappale, johon video on tehty, on nimeltään Wanna make love to you. Nimensä mukaisesti se kertoo rakkaudesta, henkisestä yhteydestä ja intohimosta.

-Ohjaajan ensimmäinen versio oli vielä paljon rohkeampi. Siinä oli sellaisia kuvakulmia, että omat intiimipaikkani näkyivät turhan selvästi. Siistimme sitä aika ronskisti, silti se ei meinannut läpäistä YouTuben seulaa. Lopulta se onneksi hyväksyttiin sinne taiteena.

Wanna make love to you kertoo intohimosta. Sitä nähdään myös videolla. (kuva: Christian Concha)

Kuvaja odottaa runsasta palauteryöppyä perjantain videojulkaisun jälkeen. Ensiesitys tapahtuu aamulla Ilta-Sanomien sivulla, sitä kautta se tavoittaa varmasti paljon katsojia.

-Saattaa olla, että kyseessä on rohkein ikinä Suomessa julkaistu musavideo. Aivan varmasti se tulee herättämään monenlaisia reaktioita. Voi olla, että viikonloppu menee vihaviestin poistamisessa kommenttikentistä, mutta nekin reaktiot ovat tärkeitä.

Videon kuvaukset kestivät useita päiviä. Kuvauslokaatioita oli useita. (kuva: Laura Pakarinen)

Wanna make love to you kappale on Kuvajan itsensä säveltämä, sanoittama ja sovittama.

-Itselleni biisin julkaisu on paljon jännittävämpi asia kuin alastomuuden näyttäminen kuvina. Kun on itse tehnyt koko laulun kaikkine yksityiskohtineen, tuntuu siltä, että kuuntelija näkee minut oikeasti alasti. Paljas pinta ja erotiikka on luontevaa jatkoa Playboy-kuville ja Only Fans -materiaalille, mutta tunteiden kertominen musiikillisesti on aina arka paikka.

Syksyllä muutto Fuengirolaan

Johanna Kuvaja on päättänyt tehdä haaveestaan muuttaa Aurinkorannikolle totta. Hän ihastui alueeseen ja yksinhuoltajana suomalaisen koulun olemassaolo helpotti päätöstä lähteä kokeilemaan elämää etelässä. Hän on maksanut jo lastensa koulumaksut suomalaiseen kouluun ensi elokuusta alkaen.

Etelän aurinko kutsuu Johanna Kuvajaa pysyvämmin syksyllä. (kuva: Christian Concha)

- Mainos -

-Asunnon etsintä on nyt käynnissä. Ei näytä olevan kovin helppoa hyvän asunnon löytäminen Los Pacosin seudulta. Jos joku sattuu tietämään kivasta perheasunnosta, otan mieluusti vinkkejä vastaan, Kuvaja huikkaa.

-Ja töitä etsin myös. Erilaiset esiintymiset ovat ominta alaani, katsotaan mitä kaikkea syksyn mittaan tulee eteen.

Katso Wanna make love to you video täältä:

Lue myös:

7 Päivää: Johanna Kuvajalla kuuma suhde Aurinkorannikolla – Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset, tapahtumat ja ihmiset

Romantiikkaa ja erotiikkaa Johanna Kuvajan musiikkivideolla – Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset, tapahtumat ja ihmiset

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista