perjantai, maalis 29, 2024

Graffiti – muuttuuko ihminen?

 

Vihapuhe tarkoittaa vihan leimaamaa kielenkäyttöä. Siihen voi sisältyä etnistä tai uskonnollista latausta, mutta voi se olla räävitöntä muutenkin. Sosiaalinen media on eräs aikamme kanava sellaiseen.

Julkisten rakennusten seinät ovat kautta aikojen olleet myös hyviä alustoja erilaisia piirroksia ja kirjoituksia varten. Kaikkein törkeintä ilmaisua löytyy julkisten käymälöiden seiniltä.

Sopimaton kielenkäyttö ei ole mikään uuden ajan ilmiö. Esimerkkejä löytyy kaukaa historiasta. Pompeiji oli roomalainen kaupunki, joka tuhoutui vuonna 79 Vesuviuksen purkauksessa.

- Mainos -

Tulivuoren purkauksessa syntynyt tuhka säilöi tuhansia seinäkirjoituksia Pompeijin raunioihin. Tekstit osoittavat, että ihmismieli ei ole juuri muuttunut 2000 vuodessa. Tässä esimerkki loukkaavasta tekstistä käymälän seinältä : ”Toivon, että peräpukamanne ovat mahdollisimman kivuliaita ja jatkuvat pitkään!”.

Pompeijiin erikoistunut Pompeiana.org -sivusto on koonnut yhteen seinäkirjoituksia. Näin joku, joka oli aikoinaan riittävästi nähnyt niitä, kirjoittaa: ” Oi seinät, olette kestäneet niin paljon ikäviä graffiteja, että ihmettelen, miten ette ole jo romahtaneet raunioiksi”.

Tässä hieman ystävällisempi viesti majatalon seinästä: ”Isäntä, olemme kastelleet sänkymme. Tunnustan meidän tehneen väärin. Jos haluat tietää syyn, se johtuu siitä, ettei huoneessa ollut yöastiaa.”

Ei muutu ihminen! Minkäs teet? Näin kirjoittaa Jaakob (3:8) kirjeessään 2000 v. sitten: ”Mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä.”

Hannu T. Korhonen

Kirjoittaja on eläkkeelle siirtynyt Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija, dosentti

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...