Itsenäisyyspäivän puheiden aika lähestyy. Suomessa kai vaaditaan, että kaikkien pitää noudattaa oikeusvaltion periaatteita siinä muodossa kuin EU määrää. Suomi itse oikeusvaltiona on kuitenkin pitkän kehityksen ja itsenäisten päätösten tulosta.
Vuoden aikana on ilmestynyt paljon Suomen itsenäisyyteen liittyvää kirjallisuutta. Parhaita on Risto Volasen kirja ”Nuori Suomi sodan ja rauhan Euroopassa 1918-1922”. Se kertoo, miten Euroopan poliittiset kuviot vaikuttivat Suomen itsenäisyyspolkuun. Mutkallinen siitä tuli.
Tärkeässä roolissa oli Mannerheim. Hän kaipasi itsenäisen Suomen ohella Venäjän vanhaa valtaa. Suomen onneksi Pietarin valloittamisesta ei tullut edes yritystä. Oma itsenäisyyshanke oli jo pitemmällä kuin käsitettiinkään.
P.E. Svinhufvud hoiti tärkeimmän asian. Hän hankki Venäjän – Leninin – tunnustuksen itsenäisyydelle. Sen jälkeen muutkin valtiot tunnustivat Suomen. Myöhemmin Svinhufvud hankki kuninkaan Saksasta, mutta realiteetit pudottivat hankkeelta pohjan.
Suomen itsenäisyyttä vietetään 6.12. Muutama muukin päivä olisi ollut perusteltu. Niistä kertoo Martti Häikiö kirjassaan ”14 askelta itsenäisyyteen”. Se on tiivis yhteenveto Suomen tiestä itsenäiseksi. Suosittelen.
Suomen itsenäisyys julistettiin 4.12. kun senaatti hyväksyi itsenäisyysjulistuksen. 6.12. itsenäisyys hyväksyttiin eduskunnassa äänin 100-88. Vasemmisto halusi vielä neuvotteluja Venäjän kanssa, vaikka hyväksyikin itsenäisyyden. Juhlava päivä oli myös 8.1.1918, jolloin eduskunta yhtyi kolminkertaiseen ”hartaaseen eläköön huutoon niitten kansojen puolesta, jotka jalossa vapaudenrakkaudessaan ovat Suomen täyden itsenäisyyden tunnustaneet”.
Päiviä löytyy, mutta 6.12. on ihan hyvä sekin. Hiukan takaovesta, ilman aplodeja Suomi itsenäisyyteen astui, mutta eläköötä voidaan huutaa edelleen.
Jarmo Virmavirta
Loading ...
