Näin sitä ajateltiin tiedon ja taidon etenevän ennen vanhaan. Nyt ei saisi edes näin sanoa, pitäisi kai olla vanhemmalta lapselle. No, ei se muutenkaan enää pidä paikkaansa. Lapsethan opettavat nykyään vanhempiaan ja isovanhempiaan. Ilman tätä kuviota he olisivat ihan hukassa nykyajan älylaitteiden kanssa, joita alle kouluikäisetkin käyttävät kuin mestarit. Eli, lapsilta vanhemmille.
Tulee ihan omasta itsestä mieleen suomielokuvan poliisi, joka näpyttelee kirjoituskonetta. Hyvässä asemassa tässä on ollut kun on tullut hankittua niitä mukulia. Ainakin viikoittain tulee avunpyynnön aihetta, kun ei asiat worki älylaitteella. ”Älä kara käyt telefooni” oli Rauman Seudun Puhelimen slogani vuosikymmeniä, vaan ei enää toimi, kun joutuu karamaan että saa älypuhelimen toimimaan, jos ei mukulia olisi.
Aika iso osa eläköityneitä tuntee varmasti olevansa syrjäytyneitä, jos jälkikasvua ei ole. Miten hoitelet asioita kun jo nyt melkein joka paikassa tarvitaan tunnistautumisia ja maksamisia älypuhelimen kautta. Enää ei välttämättä saa edes nostettua omaa rahaansa pankin tiskiltä, vaan siihenkin tarvitaan korttia ja tunnuslukuja. Kovaa vauhtia eläköityvä kansa muistihäiriöineen (osa ilman lapsia) tulee tarvitsemaan yhä enemmän edunvalvojia, joiksi periaatteessa kuka vaan voi päästä. Se on mielestäni iso riski, kun asianomainen voi olla omasta omaisuudestaan ”ihan pihalla”. Voisi jopa ääritapauksissa verrata identiteettivarkauteen.
Täällä Aurinkorannikolla lasten opettava rooli vielä korostuu, kun vanhemmat tarvitsevat tulkkauksia kielikysymyksiin.
Vesa Uusi-Kilponen
Loading ...
