Iloista vappua!

Vappu on varmasti vuoden ainoa juhlapäivä, jota suomalaiset juhlivat iloisemmin kuin espanjalaiset.

Espanjalaisille vappu ei ole edes erityisen suuri juhla. Dia de los trabajadores eli vapaasti käännettynä työläisten päivä on enemmän merkintä kalenterissa, kuin kehotus lähteä juhlimaan. Päivän poliittinen merkitys on edelleen olemassa, joissain kaupungeissa järjestetään punalippuja liehuttavia vappumarsseja. Mitään laajamittaisia mielenosoituksia marssit eivät kuitenkaan ole, jollei juuri vapun tienoilla satu olemaan jotain akuuttia työmarkkinakiistaa meneillään.

Meille suomalaisille vapusta on muodostunut koko kansan kevään juhla. Poliittinen merkitys on vuosien mittaan vähentynyt, nykyään jo kokoomuspoliitikot ja perussuomalaiset agitaattorit pitävät vappupuheita ja jakavat katteettomia lupauksia ja satasia siinä missä demarit tai vassaritkin. Marssit ovat kuihtuneet olemattomiksi 70-lukuun verrattuna.

- Mainos -

Juhlimisen merkitys sen sijaan ei ole suomalaisten vapusta minnekään kadonnut. Kevät otetaan vastaan kuohuviinin kera, ollaan sitten Ivalossa, Helsingissä tai Fuengirolassa. Vappu on vuoden juhlista iloisin. Pimeä vuodenaika on ohi ja suomalainenkin uskaltaa hymyillä.

Viime vappuna Fuengirolan ja muun Espanjan vappua vietettiin tiukan kotiarestin merkeissä. Ravintolat toimittivat vappubrunssin kotona nautittavaksi. Joukolla juhliminen olisi ollut laitonta puuhaa. Rajoitteita on edelleen voimassa, mutta nyt päästään sentään kotoa pois, vaikkapa ravintolaan juhlistamaan vappua.

Vara-Manta on varmasti ihmeissään, kun jo toista vuotta peräkkäin lakitus Fuengirolan rantakadulla jää suorittamatta. Vuoden päästä kauniit naisfiguurit niin Helsingin Kauppatorilla kuin Fuengirolan Paseo Maritimolla saavat varmasti lakkinsa suurien ihmismassojen saattelemana.

Hyvää vappua kaikille!

Pääkirjoitus

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista