Koronaseuranta Matkailu Uutiset

Vapaampi liikkuminen näkyy heti matkailussa

 Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset

Ikisuosikki Gibraltar avaa Meriatur.comin retkitoiminnan toukokuun ensimmäisellä viikolla.

 

Andalusian maakuntahallituksen asiantuntijatiimin tiistaisen kokouksen jälkeen Andalusian presidentti Juanma Moreno ilmoitti, että tämän viikon torstaista alkaen liikkuminen Andalusian itsehallintoalueen sisällä vapautuu.

Näin ollen torstaista 29.4. alkaen provinssien sulku päättyy ja ihmiset voivat liikkua Andalusian kahdeksan provinssin (Almería, Cádiz, Córdoba, Granada, Huelva, Jaén, Málaga ja Sevilla) välillä myös ilman perusteltua syytä.

Provinssien välinen liikkuminen rajoitettiin vain välttämättömään liikenteeseen tammikuun 17. päivä, kun Andalusian koronatartuntojen ilmaantumisluku kahdelta viikolta oli yli 460. Nyt, hieman reilut kolme kuukautta myöhemmin rajat avataan ilmaantumisluvun ollessa alle 240.

Muita merkittäviä helpotuksia ei tiistain kokouksessa päätetty tehdä. Esimerkiksi Andalusian itsehallintoalueen rajat pysyvät edelleen suljettuina ei-tärkeältä liikenteeltä.

Yöllinen ulkonaliikkumiskielto on edelleen voimassa klo 23-06. Kauppojen on suljettava viimeistään klo 22.30. Ravintolat, baarit ja vastaavat saavat ottaa asiakkaita klo 22.30 asti ja sulkea pitää klo 23 mennessä, sillä asiakkaiden pitää noudattaa klo 23 alkavaa ulkonaliikkumiskieltoa.

Myös kokoontumisrajoitukset säilyvät ennallaan, eli ulkotiloissa kuusi henkeä, sisätiloissa neljä henkeä, kun kyseessä eivät ole samassa taloudessa asuvat.

Provinssien väliseen liikkumisvapauteen poikkeuksen tekevät ne kunnat, joiden ilmaantumisluku on yli 500. Näiden kuntien rajat on suljettu, mutta liiketoiminta saa jatkua kuten muuallakin. Niiden kuntien, joiden ilmaantumisluku on yli tuhat, rajat ja ei-välttämätön liiketoiminta suljetaan. Nyt linjatut rajoitukset ovat voimassa 29.4. – 9.5.

Turismi herää

Matkailualalle liikkumisrajoitukset ovat luonnollisesti olleet halvaannuttavia. Hotelleille on hyvin rajallisesti kysyntää, jos oman kotiprovinssin rajan saa ylittää vain välttämättömistä syistä. Matkailuala on odottanut liikkumisen vapautumista kuin kuuta nousevaa, ja odotettavissa on nopeaa aktivoitumista.

Costa del Solin hotelliyrittäjien järjestön (Aehcos) puheenjohtajan José Luquen mukaan ennen rajoitusten poistumista alueen hotelleista vain noin 30% oli auki. Monet majoitusliikkeet ovat olleet kiinni kuukausia, jopa vuoden.

Nyt majoitusalalle alkaa jälleen olla kysyntää, ja Luquen mukaan suuri osa hotelleista avaa ovensa saman tien ainakin viikonlopuiksi ja toukokuun loppua kohti jopa kokonaan. Hän arvioi, että kunhan liikkumisrajoitukset poistuvat, saadaan alueen hotelleista 80, jopa 90 prosenttia auki.

Liikkumisen ja matkustaminen osittainenkin vapautuminen otettiin ilolla vastaan myös Aurinkorannikon suomalaisten keskuudessa. Esimerkiksi Aurinkorannikon suomalaisen matkatoimiston Meriatur.comin retkitoiminta on ollut kokonaan pysähdyksissä jo pidemmän aikaa, koska liikkuminen on ollut niin rajattua. Nyt tähän on tulossa muutos.

– Rajojen aukeaminen mahdollistaa retkitoiminnan pitkästä aikaa. Retkiä on kyselty koko kevään ajan ja ihmisillä on kova hinku päästä hieman liikkumaan. Aloitamme retkitoiminnan ensi viikon perjantaina 7.5 Gibraltarilta Anssi Marstelan opastuksella, kertoo matkatoimiston johtaja Jenni Sirviö.

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Malttia

  Tuli, oli ja meni. Vielä muutama viikko sitten hyvästeltiin Covid-19...

Normaalia kohti

Lähes nollasta lähdettiin. Nyt ollaan jo samalla pelikentällä normaalivuosien kanssa. Pientä...

Viikon kysymys

Mitä mieltä olet koronapassista?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa