On nurinkurista, miten aineellinen kasvu ja sen tuoma parantunut perusturvallisuus yhteiskunnassa on voitu vääntää henkiseksi pahoinvoinniksi ja ärtymykseksi kanssaihmisten välille. Keskeisiä ajureita tässä puuhassa on kaksi: vihapuhe ja some.
Sotien jälkeisessä maailmassa 1940-luvulla rauhan tultua kansakunnat saattoivat keskittyä yhdessä uuden rakentamiseen. Talkoissa yhteishenki kehittyi. Tuossa maailmassa yhteiskuntakriittisten puolueiden kannatus jäi teollisuusmaissa seitsemän prosentin tasolle. Pitkän rauhankauden ja hyvinvoinnin kasvun aikana samoissa maissa vastaava osuus on noussut 35% lukemiin. Kansalaisilla on varaa valittaa; Suomessakin perussuomalaiset ovat liki 25 prosentin kannatuksellaan selvästi suosituin puolue.
Ärhäkän riitapuheen kasvuvauhdissa merkittävää osaa eri puolilla maailmaa näyttelee sosiaalinen media. Sen vaikutus on noussut hallitsemattomaksi tekijäksi. Trumpin, Johnsonin ja Unkarin Orbanin kaltaiset poliitikot ovat twiittailleet menestyksellisesti. Rauhalliset, tosiasioihin sanomansa perustavat maltillisemman linjan poliitikot ovat toistaiseksi alakynnessä tässä leikissä.
On nurinkurista, miten kvasitieto, ilkeily ja vääristelty vihapuhe on saanut nimekseen ”sosiaalinen media”, kun ilmiö on juuri päinvastainen media. Erityisesti maahanmuuttajat ovat joutuneet somen maalitauluksi.
Joukkoviestimien tehtävänä on antaa puolueille mahdollisuus kertoa äänestäjille tavoitteensa ja miten ne toteutettaisiin maahanmuuttajien osalta. Olisiko median ja erityisesti sen eturivin toimijoiden syytä katsoa peiliin. Muuttovirtojen taustojen määrätietoisella seurannalla voisimme tehdä enemmän hallitun maahanmuuton hyväksi. Tosiasia on, että nykyisellä toimintatavalla jäämme loukkuun, kun Afrikan nykyinen miljardin ihmisen (keski-ikä 19 v.) määrä kaksinkertaistuu 2050 mennessä.
Ari Valjakka
Loading ...
