Ylen Viimeinen Sana on mainio mediakriittinen ohjelma. Pääsääntöisesti.
Kun ohjelmassa puhuttiin Qatarin MM-jalkapallosta, tuli sellainen määrä hutipotkuja, että tällä menolla ohjelmaa uhkaa sarjasta putoaminen.
Ohjelmassa käsiteltiin sitä, pitäisikö kisoja ollenkaan näyttää Ylen kanavilla ja maksaa lähetysoikeuksista kansainväliselle jalkapalloliitolle Fifalle valtavia summia.
Puhuttiin myös siitä, miten urheilun avulla valkopestään ihmisoikeusrikkomuksia, epätasa-arvoa, demokratian puutetta jne.
On ihan perusteltua kysyä tv-lähetysten perään. Yksioikoista ei ole näyttäminen tai näyttämättömyys.
Minusta Ylen tehtävä on näyttää maailman suurimman urheilutapahtuman ottelut suomalaisille. Katsoja voi tehdä omat valintansa.
Mutta Ylen tehtäviin kuuluu myös kertoa mitalin toinen puoli; kaikki se, miten kisat ovat päätyneet Qatariin, miten korruptoitunut Fifa on ja miten ihmisoikeuksia poljetaan järjestäjämaassa.
Ihmisoikeusrikkomusten ja epäkohtien esille nostaminen on kaikissa tiedotusvälineissä ollut uutisoinnin keskiössä. Tällaista ei ole nähty eikä kuultu koskaan ennen.
Viestintäasiantuntija Suvi Auvinen sanoi, että (ongelmille) kohautellaan olkapäitä ja todetaan, että tuleehan pelien seuraamisesta hyvä fiilis. Samalla hän puhui järjestäjämaan kilven kiillottamisesta.
Auvisen olisi hyvä katsoa Ylen dokkari Qatarin kisojen lehmänkaupat. Siinä paljastetaan Fifan entisen johdon korruptio, järjestäjämaan lukuisat ongelmat jne.
Qatarin kohdalla valkopesu on muuttunut pikimustaksi. Maan maineelle on tullut pysyvä kolhu. Historiaa on se, että kisoista kertominen olisi vain pr:ää.
Auvinen otti esiin myös sen, miten natsi-Saksa Hitlerin johdolla käytti 1936 olympialaisia propagandaansa. Ikään kuin mikään ei olisi muuttunut. Tuolla ja nykytilanteella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Globaali, reaaliaikainen ja riippumaton tiedonvälitys tuo ihmisten silmien eteen kaiken mahdollisen.
1930-luvulla oltiin paperilehtien ja radion varassa. Näistäkin osa oli sensuurin kourissa. Etenkin Saksassa maan media oli Hitlerin käsikassarana.
Suvi Auvinen kysyi, miten sitten media on parantanut tai parantaa Qatarin siirtotyöläisten oloja. Koko kysymys on outo. Media ei tee poliittisia päätöksiä. Media nostaa esiin epäkohtia.
Julkisuus luo päättäjille paineita muutoksiin. Esimerkiksi Fifan on ollut pakko uudistua, ja sen käytännöt esimerkiksi kisaisäntien valinnassa ovat muuttuneet. Valintakriteereissä on ihmisoikeuslauseke, eikä valintoja enää tee pieni joukko, vaan laaja jäsenmaiden edustusto, jolloin kaiken sortin kähmintä vaikeutuu.
Urheilumedia on nostanut esiin myös seksuaaliset ahdistelut, hyväksikäytöt, epäinhimilliset tavat valmentaa ja ihmisoikeuksien polkemiset. Julkisuuden takia näihin asioihin kiinnitetään valtavasti enemmän huomiota kuin aiemmin.
On perusteetonta väittää, etteikö esimerkiksi Qatarin saamalla negatiivisella medianhuomiolla olisi vaikutusta esimerkiksi Fifan toimintaan, ehkä myös Qatarin.
Qatarille ei olisi pitänyt koskaan myöntää kisoja, ei myöskään Venäjälle EM-kisoja. Fifan uudet nokkamiehet ymmärtävät tämän. Urheilujournalismi elää uutta aikaa, jossa mahdolliset yhteiskunnalliset epäkohdat ja suoritusten raportointi ovat samassa paketissa.
Qatarissa valkopesusta tuli julkista likapyykin pesua.
Loading ...
