Herkkulöytö Málagassa

Kokeilimme Málagan ykkössijoitetun ravintolan TripAdvisorissa, emmekä pettyneet.

La Barra de Zapata on pieni baari. Ulkonäöltään se on siisti ja kivan näköinen, mutta vaikea olisi uskoa, että noin pienestä baarista löytyy keittiö, joka pystyy luomaan sekä makuaistia että silmää hiveleviä annoksia.

Kala cheviche oli maultaan jotain poikkeuksellisen hyvää. Tätä ei kannata jättää tilaamatta.

Ravintolan tarina on mielenkiintoinen. Sitä pyörittää venezuelalainen perhe, ketään ulkopuolista ei ole töissä. Perhe muutti noin puolitoista vuotta sitten Espanjaan sekasortoisesta Venezuelasta.

Perheen isän Rafaelin ainoa tarkoitus oli saada perhe turvaan. Espanjaan päästyään isä kysyi perheeltään, haluaisivatko he kokeilla ravintolaa, koska kaikilla oli alalta kokemusta. Vastaus oli positiivinen ja siitä alkoi menestystarina.

Ravintolan sielu on perheen vanhin poika (nimi jäi kysymättä). Hän hoitaa keittiön kokonaan itse, joten laaduntarkkailu on välitöntä. Nuori mies tietää mitä tekee. Hänen annoksensa ovat tapas -tyyppisiä ja ne ovat parhaimmillaan jaettuna ruokaseurueen kesken. Kun annokset saapuvat pöytään, ensimmäiset hetket kuluvat ihastellessa niiden visuaalista kauneutta.

- Mainos -
La Barra de Zapata on perheravintola. Kuvassa isä Rafael ja kokkina toimiva poika. Heidän lisäkseen perheen äiti ja nuorempi poika työskentelevät ravintolassa.

Perheen isä Rafael kertoo mielellään ruoasta ja häneltä voi kysyä myös suosituksia. Me otimme suosituksen mukaiset kolme tapas-annosta, yhden chevichen ja kanasalaatin.

Cheviche de pescado (kala) oli ylivoimainen. Raakakypsytetty kala oli rakenteeltaan sopivan kiinteä ja etikkaisuus kohdillaan. Ensalada rusa, joka on jokaisen espanjalaisen tapasbaarin perushuttua, oli maukas. Niin hyvää rusaa emme ole koskaan maistaneet missään. Kanasalaatti oli hienosti koottu torniksi ja rapeaksi paistettu kana herkullista. Simpukat ja pienet makkarat olivat myös viedä kielen mennessään.

Koko ateria jälkiruokineen viineineen ja vesineen maksoi kahdelta 52 euroa. Tuon tason ruoasta, palvelusta ja kokemuksesta hinta on suorastaan edullinen.

Jälkiruoka suklaa fondant oli aseteltu nätisti.

La Barra de Zapata on ravintola, jolla on sielu. Sen lisäksi, että se on tasokas, se on myös yhden perheen selviytymistarina. Palvelu on sen mukaista, jokainen asiakas on tärkeä perhe huomio jokaisen yksilönä. Se on nykyään harvinaista.

La Barra de Zapata löytyy Málagan vanhasta kaupungista pieneltä kujalta. Kuten tunnettua, vanhan kaupungin kadut ovat pieniä ja sokkeloisia, joten kannattaa käyttää apuvälineenä esimerkiksi puhelimen karttatoimintoa.

Tilaa ei ole paljon. Kerralla sisään mahtuu ehkä parikymmentä ihmistä.

Pöytävaraus on lähes välttämätön, joskus voi tietysti käydä tuuri, että osuu ilman varaustakin sellaiseen hetkeen, että sisään tai terassille mahtuu.

Antti Pekkarinen

 

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...