perjantai, maalis 29, 2024

Halla-aho ei tunnista demokratian kriisiä

Jussi Halla-ahon mielestä EU-maiden olisi pitänyt pakolaisvyöryn aikana ottaa mallia Unkarin ja Puolan tiukasta maahanmuuttolinjasta.

Hän ei näe Unkarin ja Puolan demokraattisessa kehityksessä sellaisia uhkia kuin muut puolueemme tai siten kuin Jyrki Katainen viime viikolla Aurinkorannikolla tilanteen arvioi.

-Esimerkiksi Puolan oikeuslaitoksissa oli paljon korruptoituneita henkilöitä kommunismin ajalta. Nyt näitä henkilöitä on siivottu pois.

Katainen ja monet muut demokratiakehityksestä huolestuneet viittaavat muun muassa laajaan kansainväliseen tutkimukseen, jossa 3000 asiantuntijaa arvioi Puolan demokratiakehityksen kokeneen pahan takaiskun.

EU:n komissio taas totesi vuoden 2017 lopulla, että Puola loukkaa vakavasti oikeusvaltioperiaatetta eli vallan kolmijakoa. Maan korkein oikeus on vahvasti hallituksen eli käytännössä Laki- ja oikeuspuolueen ohjauksessa.

- Mainos -

Myös kansallinen televisio ja radiotoiminta alistettiin vuonna 2016 hallituksen valvontaan. Hallitukseen kriittisesti suhtautuneet toimittajat saivat lähteä.

Suomessa ei ole
puolueetonta Yleä

Halla-aholla on vahva käsitys siitä, ettei suomalainenkaan median ole tasapuolinen. Hänen mielestään perussuomalaisia kohdellaan kriittisemmin kuin muita. Erityisesti tämä näkyy Ylessä.

-Meidän tekemisistämme etsitään etsimällä virheitä. Asenteellisuus paistaa selvästi läpi on sitten kyse tutkijoista tai toimittajista.

-Laadutonta tekemistä, hän täräytti.

Halla-aho tunnustaa puolueensa huonon imagon, eikä hän itsekään tunnustaudu miksikään kansanvillitsijäksi.

-Taidan olla persoonana enemmän luotaantyöntävää tyyppiä.

Häneen suhtautuminen on hyvin kaksijakoista. Peruskannattajat pitävät Halla-ahoa puolueen pelastajana ja ovat valmiita nostamaan hänet jalustalle.

- Mainos -

Muiden puolueiden kannattajia hänen on vaikea kosiskella. Halla-aho näkee puolueensa puutteena myös sen, ettei heillä ole isältä pojille periytyvää kannatusta kuten esimerkiksi keskustalla.

Perussuomalaisten menestys vaaleissa on paljolti kiinni siitä, miten puolue saa terävöitetyllä viestillään äänestämisen jättäneet äänestämään.

Halla-aho sanoi, että heidän on tehtävä ennen vaaleja selväksi, mitkä asiat eivät ole mahdolliseen hallitukseen menon kynnyskysymyksiä ja mitkä ovat.

-Ennen hajoamista kannatuksemme puolittui, kun ensi töikseen puoluejohto hyväksyi kaikki ne asiat, joita se ennen vaaleja vastusti.

Jussi Halla-aho vieraili Aurinkorannikolla viime sunnuntaina.

Lisää Halla-ahon ajatuksia tämän viikon Fuengirola.fi lehdessä tai täältä:

https://fuengirola.fi/halla-aho-ampuu-alas-soinin-ehdotuksen/

Pauli Uusi-Kilponen

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...