Espanjan Aurinkorannikolla satoi monin paikoin maanantaiaamuna (29.7.).
Heinäkuinen vesisade nimensä mukaisesti aurinkoisella Andalusian rannikolla on harvinaisuus, joskaan ei tuikivieras ilmiö. Nyt esimerkiksi Fuengirolassa herättiin tuohon outoon ääneen, kun ikkunan takana ropisi lämmin sade ja kadut kastuivat kunnolla.
Fuengirolassa myös ukkosti ja salamat värjäsivät aamuvarhain pimeän taivaan.
Vettä tuli kapealla kaistaleella pitkin rannikkoa. Sisämaa pysytteli sen sijaan enimmäkseen kuivana. Paikoitellen sadetta lorisi reilummin, mutta esimerkiksi Esteponassa Esteri pyllisti vain ripauksen verran.
Espanjan ilmatieteenlaitos Aemet ennustaa, että maanantaista ja alkuviikosta on tulossa epävakainen eteläisessä Espanjassa.
Syynä on dana-nimellä tunnettu matalapainemainen sääilmiö, joka pauhaa Portugalin rannikolla. Dana (depresión aislada en niveles altos) on kylmän ilman purkaus korkealla ilmakehän tasolla. Se tuo mukanaan usein koviakin myrskyjä.
Toinen Espanjassa yleisesti käytetty termi on muuten la gota fría, joka tarkoittaa suoraan käännettynä ”kylmää pisaraa”. Termi viittaa samaan ilmiöön kuin dana, kun yläilmakehässä muodostuu ”tasku” tai ”pisara” kylmää ilmaa, joka eriytyy päävirtauksesta.
Lue myös: Iskeekö verisade? Aurinkorannikolle povataan punamutaista calimaa
Tuulta ja jopa ukkosta
Heinäkuun viimeinen maanantai on siis sateinen tai ainakin pilvinen Aurinkorannikolla. Aemetin mukaan läntisellä rannikolla saatetaan kokea myös ukkosia ja ajoittaisia rajujakin tuulenpuuskia. Hajanaisia sadekuuroja on luvassa pitkin aamupäivää.
Lämpötilat pyörivät 30 asteen tietämillä.
Andalusian sisämaassa on kuumempaa, ja Aemet on antanut maanantaille oranssin varoituksen lämmöstä Córdoban, Granadan ja Jaénin maakuntiin (klo 13-21 välillle) ja keltaisen varoituksen Sevillaan ja Almeríaan. Almeríassa on voimassa myös kovista tuulista johtuva keltainen varoitus merialueilla.
Tiistai on jo kirkas kesäpäivä, ja mitä pidemmälle viikkoa mennään, siitä korkeammalle elohopea nousee.
Terral-tuulet tuovat 40 astetta elokuulle
Ilmatieteen laitos ennustaa, että uusi annos hiustenkuivaaja-tuulina tunnettuja terral-virtauksia saapuu Aurinkorannikolle torstaina, sopivasti elokuun ensimmäisenä päivänä.
Lue myös: Kuumat ja kuivat hiustenkuivaaja-tuulet nostattavat elohopean 40 asteeseen Aurinkorannikolla
Terral-tuulet hönkivät sisämaasta kohti rannikkoa. Ne puhaltavat kuumaa ja kuivaa ilmaa kuin föönistä konsanaan.
Torstaille on luvassa jopa 40 asteen lämpötiloja.
Fuengirolassa elohopea nousee 37 asteeseen, mutta läntisellä rannikolla esimerkiksi Manilvassa odotetaan 41 asteen lukemia.