Lukuaika: Fuengirolan uusi rullakiekkojoukkue sai nimen

Fuengirolan uusi rullakiekkojoukkue sai nimen

 

Kuten viime viikolla kerroimme, Fuengirolan rullakiekkoseuran LIONSin nimen alla alkavaan kauteen lähtee uusi joukkue, joka tuolloin vielä oli nimeä vailla. Nyt tuo nimi on selvinnyt ja se on Fuengirola Latin Team. Näin ollen kolme Andalusian liigaan lähtevää fuengirolalaisjoukkuetta ovat mustapaitainen Barona Fuengirola, keltapaitainen Fuengirola Vikings ja uusi punapaitainen Fuengirola Latin Team.

Fuengirola Latin Team syntyi viime Andalusian liigakauden myötä tulleen tilanteen johdosta. Viime vuonna tähän aikaan LIONSin organisaatiossa mietittiin Andalusian aikuisten liiga pelattavan vain kahdella joukkueella, mutta sitten tulikin sen verran porukkaa lisää, että lopulta päätettiinkin pelata kolmella joukkueella: Barona ja Vikings, sekä Lions. Näistä Lions oli ns. keräilyjoukkue, johon tulivat kaikki uudet, vähemmän treeneissä käyvät pelaajat sekä nuoret.

Tämä osoittautui kuitenkin virheeksi, sillä Fuengirola LIONS on seuran nimi ja näin ollen edustusjoukkue. Tälle kaudelle virhe on korjattu. Nyt Fuengirola LIONS on kaikista kolmesta joukkueesta kerätty edustusjoukkue turnauksiin ja Liga Nacionalin peleihin.

- Mainos -

Vaikka ollaan vasta syyskuun alkupuolella, niin jo tässä vaiheessa LIONSin organisaatiossa on pelaajia riittävästi kaikkiin kolmeen joukkueeseen Andalusian aikuisten liigaan. Tarkoituksena on saada niistä mahdollisimman tasaväkiset.

LIONS-organisaation uusin joukkue on punaisissa paidoissa pelaava Fuengirola Latin Team.

Uuden punapaitaisen Fuengirola Latin Teamin nimikin vihjaa, että siihen kerätään espanjaa puhuvia. Näin mukaan halutaan houkutella myös mm. espanjalaisia, italialaisia ja eteläamerikkalaisia pelaajia. Mitään kuppikuntia ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä vaan yhteishengen säilyminen on tärkeää kilpailusta huolimatta.

Kalastusta norjalaisvesillä

Tämän viikon tiistaina 7.9. Fuengirola LIONS teki tempauksen, jolla haluttiin houkutella mukaan rullakiekkoon myös hiihtokansana tunnettuja norjalaisia.

LIONSin väki pakkasin autoon promootiotavaraa ja suuntasi Benalmádenaan norjalaiselle koululle esittelemään sekä katulätkää että rullakiekkoa, ja näin toivottavasti rekrytoimaan lisää pelaajia.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...