Uutiset

Fuengirolan pormestarilla jalka poikki

 Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset

Pormestari Ana Mula uskaltautui ulkoilemaan pyörätuolilla.

Fuengirolan pormestari Ana Mula kaatui joku aika sitten ja loukkasi jalkansa pahoin. Häneltä murtui onnettumuudessa sekä sääri että pohjeluu.

Jalka on nyt leikattu, siihen on jouduttu laittamaan runsaasti metallia ja muita tukirakenteita. Pormestari on kuitenkin jo hyvin toipumassa leikkauksesta. Tänään hänet nähtiin jo lyhyellä kävelyllä pyörätuolissa. Kävelyllään hän kävi tervehtimässä kaupungin puhtaanapitolaitoksen työntekijöitä.

Työkuntoinen pormestari ei ole vielä vähään aikaan. Hän ei tiettävästi pysty pariin viikkoon astumaan jalallaan lainkaan.

Ana Mula on joutunut peruuttamaan monia ennalta sovittuja tapahtumia ja tapaamisia sairauslomansa vuoksi. Hänen oli tarkoitus olla avaamassa tiistai-iltana suomalaisten yrittäjäiltaa Smart Work Plazassa, mutta hän ei ymmärrettävästi pääse paikalle.

Fuengirolan kaupunkia tilaisuudessa edustavat kaupunginvaltuutetut Isabel Gonzalez (kehitys ja Smartcity), Javier Garcia Lara (kauppa ja elinkeino). Kaupungin edustajien lisäksi avauspuhenvuoron käyttää myös Aurinkorannikon Kokoomus. Kyseessä on yrittäjien verkostoitumistapahtuma.

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Fillarimummo

Julkkikseksi pääseminen tai päätyminen on monisyinen asia. Joku saattaa käyttää läjäpäin...

Remontteja joka paikassa

Elämme remonttien keskellä. Henkilökohtaisten asunto- ja elämäntaparemonttien ohella koko yhteiskuntamme järjestäytyy...

Malttia

  Tuli, oli ja meni. Vielä muutama viikko sitten hyvästeltiin Covid-19...

Viikon kysymys

Kuunteletko joululauluja?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa