Fuengirolan ja Benalmádenan yhdistävä puusilta on valmistumassa

Kun silta valmistuu, pääsee sitä pitkin kävelemään Fuengirolan ja Benalmádenan erottavan El Jardín -puron yli kaupungista toiseen.

Janne Leipijärvi
Janne Leipijärvi
2 min lukuaika
Uusi Fuengirolan ja Benalmádenan yhdistävä puusilta on jo paikalla, muttei vielä paikoillaan. (Kuvat: Janne Leipijärvi)

Fuengirolan ja Benalmáden rannat yhdistävän puusillan asennustyöt Carvajalin ranta-alueella ovat edenneet loppusuoralle. Pitkään hankkeilla olleen 15 metriä pitkän ja yli 2 metriä leveän puisen kävelysillan avulla kulkeminen Carvajalin rannalla helpottuu merkittävästi.

Fuengirolan rantakatu Paseo Marítimo Rey de España päättyy itäpäässään kääntöpaikkaan juuri ennen El Jardín -puroa, joka erottaa toisistaan naapurikaupungit Fuengirolan ja Benalmádenan.

Tähän asti puron ylittääkseen on pitänyt ensin kavuta matalan kiviaidan yli ja sitten kävellä varsin epämääräistä kivilaatoista ja lankuista kyhättyä kapeaa polkua ja pientä siltaa pitkin puron toiselle puolelle.

Sillan asennusta edeltävät työt alkoivat kesäkuussa ja ovat jatkuneet koko kesän ajan. Itse puinen silta tuotiin paikalle viime viikon puolivälissä, ja sen paikoilleen asennus pitäisi valmistua aivan lähipäivinä.

- Mainos -

Pitkä ja mutkikas prosessi

Naapurikaupungit yhdistävä silta on ollut suunnitelmissa pitkään, mutta yhtenä kantona kaskessa on ollut, kuinka ollakaan, vanha puinen rantakuppila eli chiringuito, joka oli vuosikausia vallattuna. Lopulta viime keväänä Benalmádenan kaupunki onnistui oikeusteitse saamaan valtaajat ulos ränsistyneestä hökkelistä, joka näin voitiin purkaa rakennustöiden alta pois.

Lue myös: Fuengirolan ja Benalmádenan rannat yhdistyvät puusillalla

Fuengirolan ja Benalmádenan yhdistävä silta on osa huomattavasti suurempaa hanketta, lähes koko Aurinkorannikon yhdistävää Senda Litoral de Málagaa eli Málagan rannikkopolkua.

Rannikkopolku on suunniteltu ulottumaan Nerjan itäpuolelta, Marosta (n. 90 km Fuengirolasta itään) asti aina länteen, Manilvaan (n. 80 km Fuengirolasta länteen) asti. Kyseessä on kunnianhimoinen hanke, joka valmistuessaan kattaa noin 160-180 kilometriä Välimeren rantaa, tarjoten katkeamattoman ulkoilureitin.

Fuengirolan ja Benalmádenan rantojen yhdistäminen on jälleen yksi pieni askel kohti koko Málagan maakunnan rannat kattavan polun valmistumista.

Málagan maakunta on maksumiehenä

Silta on 15 metriä pitkä ja 2,2 metriä leveä. Tämän lisäksi projekti sisälsi rampin rakentamisen Paseo Marítimon loppupään liikenneympyrään, jotta sillalle pääsee kulkemaan. Tämä edellytti myös jalkakäytävän laajentamista.

Koska hanke on osa Málagan rannikkopolkua, sen rahoituksesta huolehtii Málagan maakuntahallitus.

Puusiltaprojektiin oli budjetoitu noin 115.000 euroa ja nyt näyttää siltä, että budjetti alittuu noin 10.000 eurolla.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *