Yksi näistä toimista on taloudellisen tuen tarjoaminen aloille joita pandemia koettelee pahimmin. Kaupungintalolla tutkitaan vuoden talousarviota, ja pormestari Ana Mula on luvannut suuria huojennuksia ja taloudellista apua pienyrittäjille ja liikkeenharjoittajille. Apua on myös luvassa vähävaraisille perheille, jotka kärsivät koronaviruksen seurauksista.
Kaupunki ottaa myös yhteyttä sen iäkkäisiin ulkomaalaisasukkaisiin. Tarkoitus on tarjota yli 70-vuotiaille yksinäisille ihmisille apua käytännön asioiden hoitamiseen heidän omalla kielellään. Valtaosa näistä ulkomaalaisista ikäihmisistä on suomalaisia, norjalaisia, tanskalaisia ja brittejä.
Fuengirola haluaa pitää myös julkiset tilansa entistä puhtaampana. Kaikki julkiset rakennukset desinfioidaan aamuisin ja iltapäisin. Puhdistushenkilökunta toimii 24 tuntia vuorokaudessa. Kaupungintalolta myös muistutetaan, että kaikki roskat ja jätteet on laitettava niille tarkoitettuihin säiliöihin. Työntekijät joutuvat altistamaan itsensä, jos jätteitä on jätetty astioiden viereen.