Sinivalkoinen ratsuväki tuli apuun, Finnair on torstaista asti lentänyt lisävuoroja Málagan ja Helsingin välillä.
-Nyt lauantaille ja sunnuntaille on yhteensä 9 lisälentoa, eli 11 koneellista suomalaisia pääsee kotiin Finnairin koneilla kahden päivän aikana. Yhteensä lisälentoja oli noin 15 kappaletta, Jenni Sirviö Meriatur.com matkatoimistosta kertoo.
Kun huomioidaan lisäkapasiteetti ja Finnairin normaalit vuorot, sinivalkoisin siivin Suomeen lentää torstain ja sunnuntain välisenä aikana yli 4.000 ihmistä. Myös Norwegian on lentänyt normaaleja vuorojaan samaan aikaan, SAS on lennättänyt paljon ihmisiä Suomeen ja muitakin pomppulentoja on varattu lukuisia. Kokonaismäärä on neljässä päivässä varmasti yli 6.000 matkustajaa, se voi olla paljon enemmänkin.
Koneet olivat täynnä jo alkuviikosta, oikeastaan siitä lähtien, kun koronasta alettiin puhua. On oletettavaa, että mistään ei Suomen historian aikana ole lennätetty yhtä paljon ihmisiä kotiin näin lyhyen ajan sisällä. Kyseessä on todennäköisesti rauhanajan suurin kotiuttamisoperaatio.
-Lisävuoroja on tullut niin paljon, että kaikki halukkaat näyttävät pääsevän kotiin. Lennoille on tilaa sekä nyt lauantaille, että huomiselle sunnuntaille. Me päivystämme puhelimessa koko ajan ja teemme asiakkaille varauksia. Kovin kiirekin on torstain jälkeen hellittänyt, joten nyt ei tarvitse odottaa pitkään. Meille voi soittaa ja varata lennot numeroista +34 687 886 746 tai +34 687 886 745. Toki Finnairin omilta sivuiltakin voi lennot varata, Sirviö kertoo.
-Täytyy antaa isot aplodit Finnairille. He pystyivät hyvin lyhyessä ajassa organisoimaan todella isoja muutoksia normaaliin toimintaansa.
Koiran omistajille tilanne on hankala. Nyt olemassa oleville lennoille kaikki koirapaikat ovat täynnä, eli omaa lemmikkiä ei saa mukaan kotimatkalle.
Bussilla Torreviejasta
Myös Costa Blancalla on paljon suomalaisia, jotka haluavat päästä Suomeen. Tänä aamuna Alicanten kentältä lähti tällä erää viimein suora Norwegianin lento Helsinkiin. ProJenni Travelsin toimitusjohtaja Jenni Kuivanen on ryhtynyt järjestämään bussikuljetuksia Torreviejasta Málagan lentokentälle.
-Tänä aamuna lähti ensimmäinen bussillinen ja huomenna lähtee todennäköisesti kaksi bussia kohti Málagaa. Busseja ei saa tässä tilanteessa ottaa täyteen, vaan ihmisille pitää jättää riittävä väli toisiinsa, se aiheuttaa ikäviä kustannuspaineita näiden kyytien jäjestämissä, Kuivanen kertoo.
Kuivanen kertoo tekevänsä bussijärjestelyt kotoaan pro bono, eli ilman mitään palkkiota.
-Tällaisessa tilanteessa haluan vain auttaa ihmisiä pääsemään kotiin. Kyllä se hyvä jollain muotoa tulee takaisin myöhemmin.
Tällä hetkellä ei ole varmaa tietoa siitä, miten myöhemmin keväällä Espanjaan lennetään. Finnair on ilmoittanut lopettavansa Málagan reitin toistaiseksi ja Norwegianilla näyttää olevan sama linjaus. Tiedotamme heti, jos asiaan tulee lisätietoa.
Antti Pekkarinen