Suomessa käydään kiivasta keskustelua EU:n 750 miljardin elvytyspaketista.
Oppositio huutaa, miten Suomi maksaa miljardeja maille, jotka ovat hoitaneet taloutensa huonosti.
Hallitus valtiovarainministeri Matti Vanhasen suulla vastaa, että Suomi hyötyy, kun koko EU elpyy. Siksi ei pidä tuijottaa vain nettomaksuosuuksiin.
Suomalainen kadunmies ja -nainen ovat ihmeissään väitteiden ristitulessa. Vahvasti politisoituneessa ilmapiirissä ei edes pyritä tasapuoliseen pohditaan, vaan irtopisteiden keruuseen.
Tällaisessa asiassa on äärimmäisen helppoa vetää mutkat suoriksi ja pelata luvuilla niin, että ne saadaan näyttämään omille mielipiteille otollisiksi.
Kukaan ei voi sanoa, miten elvytys lopulta toimii. Ekonomistien mielestä Suomen ilmoittamat panostukset ilmastotoimiin ja digitalisaatioon ovat oikean suuntaisia.
Siihen nähden noin kahden miljardin panokset edellä mainittuihin ovat lillukanvarsia, kun niitä vertaa Suomen ottamaan valtionvelkaan viime vuonna, eli 20 miljardiin, josta suurella osalla tuettiin yrityksiä ja työllisyyden ylläpitoa.
Vanhanen puhuu vipuvaikutuksesta. Valtion panosta tarvitaan hankkeiden alkusysäykseen. Hän laskee, että yritykset panostavat sen jälkeen innovaatioihin moninkertaisen summan.
Vain aika näyttää, tapahtuuko todella näin.
Jos tapahtuu, on todellakin ihan sama, onko Suomi nettomaksaja vai ei. Hyödyt ovat moninkertaiset nettomaksuosuuteen nähden.
Suomen piti alun perin saada 3,1 miljardia elvytysrahaa. Nyt summa kutistui 2,7 miljardiin, koska Suomen talous supistui paljon ennakoitua vähemmän. Nettomaksuosuus nousee lähelle neljää miljardia näillä näkymin. Tuokin summa voi muututtua, jos EU ryhtyy kantamaan erilaisia haittaveroja.
Suomi maksaa netto-osuuden kohonneina jäsenmaksuina. Kun laina aika on lähes 40 vuotta, tulee vuodessa maksamista lisää noin 100 miljoonaa. Ei ihan hirveä summa.
Monien muiden maiden, kuten Ruotsin, nettomaksut ovat Suomea suuremmat.
Suurin nettosaaja on EU:n kolmanneksi suurin talous eli Italia. Syykin on selvä: se on kärsinyt paljon koronasta, mutta ennen kaikkea maa on hoitanut oman taloutensa kehnosti.
Ilman EU:n elvytyspaketin rahoja se ei kykenisi uudistamaan talouttaan. Näin siksi, ettei se kykene saaman markkinoilta lainaa järkevällä korolla. Italian elvytyspaketin koko on yli 200 miljardia. Osa lainaa. Vastikkeettomia avustuksia se saa 90 miljardia.
Kun Italian oma maksuosuus lasketaan pois, jää avustuksen kooksi runsaat 30 miljardia.
Juuri Italia on se kipukohta, joka Suomen näkövinkkelistä näyttää epäreilulta. Kun me maksamme, saa italia nettona kymmenkertaisen summan.
Siinä on Vanhasella ja muilla valtioneuvoston jäsenillä selittelemistä kuntavaalien alla. Paljon ei tuo lohtua ekonomistien arviot siitä, että Eurooppa tarvitsee jopa paljon suuremman tukipaketin, ja ilman elvytysrahoja Eurooppa jää Yhdysvaltojen ja Kiinan jalkoihin entistä pahemmin.
Sitäkin on epäilty, käyttääkö Italia rahat talouden uudistamiseen, kuten EU edellyttää. Ainakin lupaus on vahva, että ennen rahojen saamista pitää olla tarkka suunnitelma niiden käytöstä talouden uudistamiseen kestävällä tavalla. EU:n komissio myös valvoo rahan käyttöä.
EU:n ei pitänyt olla tulonsiirtounioni. Nyt se sitä on. Eikä se totuus koskaan tuissa muutu: varakkaat maksavat, vähemmän varakkaat saavat.
Pauli Uusi-Kilponen
Kirjoittaja on yli 40 vuotta median palveluksessa toiminut lehdistöneuvos.
Loading ...
