Espanja oli tuttu, olin ollut oppaana Las Palmasissa, opiskellut Palma de Mallorcalla ja perheellä oli talo Alicantessa jo 80-luvulla. Mutta kun parikymmentä vuotta sitten päätimme muuttaa Ranskasta pysyvästi Espanjaan, emme tienneet mikä meitä odotti. Se oli jättiyllätys pariisilaiselle ja puoliksi pariisilaistuneelle tukholmalaiselle.
Ostimme mantelitilan Contraviesan vuoristosta Granadan provinssista, sieltä oli hienot näkymät niin merelle kuin vuoristoonkin. Alkukuukaudet menivät siivillä tilaa remontoidessa. Oli ihanaa olla yhdessä luonnon kanssa. Kylä oli pikkuriikkinen, ei edes kirkkoa. Mutta remontin jälkeen tuli arkipäivä. Aurinkopaneelimme varastettiin. Siispä hankimme dieselkäyttöisen generaattorin ja varastoimme sähkömme, joka riitti tuskin valaistukseen. Jääkaappi toimi kaasulla ja oli jäässä joka aamu. Oli mahdotonta saada yhteyttä kännykkään, internetistä puhumattakaan. Ostettiin satelliitti, saimme vain turkkilaista ja unkarilaista telkkaria. Vesi pumpattiin käsivoimin parin kilometrin takaa. Taloomme ei ollut tietä, kuivaa joenpohjaa pitkin ajoimme kotiin. Kunnes kerran kaatosateella olikin jo joki, eikä päästy tilalle. Oli ostettava maastoauto samana päivänä, olihan koirien saatava ruokaa.
Naapurimme talon ikkunoissa ei ollut laseja, kylminä iltoina koko perhe istui valtavassa takassa hiilien keskellä. Kerran meidät kutsuttiin illalliselle. Aperitiivit juotiin takassa, sitten pöydälle oli asetettu kaksi lautasta. Söimme puolisoni kanssa porsaankyljykset perheen istuessa ympärilla katsomassa.
Talo myytin ja opimme tavan, joka yllätti. Maksua ennen notaari menee vessakäynnille, jotta pystytään maksamaan pimeästi. Olemme ostaneet ja myyneet kolme taloa ja oppineet milloin notaarille tulee pissahätä.
Kimmo Sahlman
Loading ...
