Ei liene kenellekään yllätys, että alkoholi on Suomessa kallista – ja Espanjassa vastaavasti halpaa. Syy on verotuksessa. Suomen alkoholivero on huomattavasti korkeampi kuin EU-maissa keskimäärin. Toisin sanoen suomalaiset maksavat viinastaan reilusti enemmän kuin muut eurooppalaiset.
Viimeksi alkoholijuomaveroja Suomessa muutettiin tammikuussa 2024. Kyseessä oli yhdeksäs alkoholijuomaveron kiristys vuodesta 2008 laskien. Keskioluen vero aleni kokonaisuudessaan noin 4,9 prosentilla, mutta viinien sekä etyylialkoholin eli väkevien verot nousivat 8,8 prosentilla.
Suomi on ollut pitkään Euroopan unionin kirein verottaja oluessa ja väkevissä juomissa, mutta nyt se on myös ykkönen viineissä. Majoitus ja ravintola-alaa edustavan Mara ry:n tilastosta selviää, että vielä ennen vuodenvaihdetta Suomi oli kakkosena Irlannin takana. Mutta ei ole enää.
Espanjassa viinin verotus on nolla
Vuoden 2024 alusta alkaen 8-15 prosenttia alkoholia sisältävässä viinissä on Suomessa alkoholiveron osuus 4,56 euroa litrassa. Yleisimmän kokoisessa 75 cl:n viinipullossa alkoholiveroa on siis 3,42 euroa.
Espanjassa viinin verotus on pyöreä nolla, ja siksi espanjalaisissa ruokakaupoissa viiniä sää häkellyttävän halvalla.
Pullo hyvää punaviiniä (esimerkiksi Vin̂a Albali) maksaa Mercadonassa reilu 3 euroa, kun sen hyllyhinta Alkossa on noin 10 euroa.
Myös ravintoloissa Espanjan kevyt alkoholiverotus tuntuu lompakossa: viinilasi ruokailun yhteydessä maksaa vain 2-3 euroa, toki merkistä ja paikastakin riippuen.
Oluttölkin saa 20 sentillä Aurinkorannikolla
Olut on halvimmillaan 20-30 senttiä tölkki Espanjassa, kun Suomessa 0,33 litran tölkki kustantaa halvimmillaan noin euron. Aurinkorannikon ravintoloissa oluttuopin saa parilla eurolla.
Fuengirola.fi:n taulukossa on oluen, viinin ja etyylialkoholin valmisteverot muutamissa EU-jäsenmaissa. Luvut ovat veroeuroja litralta puhdasta alkoholia.