Matkailu Uutiset

Espanja on edelleen vetovoimainen lomakohde

Aurinkorannikon heinäkuu oli jälleen turismin kannalta onnistunut.

Kesän kuumimpien helteiden helpotettua ja koululaisten lomien päätyttyä Suomessa, voidaan todeta että Espanja on edelleen yksi suomalaisten suosikkikohteista kesälomamatkailussa.

Kesäkauteen 2019 lähdettäessä suomalaiset matkatoimistot joutuivat jonkin verran odottelemaan ennen kuin kauppa alkoi käydä. Taustalla oli Suomessa poikkeuksellinen hellekesä 2018.

– Tarjontaa oli matkanjärjestäjien toimesta pudotettu tälle kesäkaudelle kautta linjan muutamalla prosentilla, kertoo Suomen matkatoimistoalan liiton (SMAL) toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti.

– Koska kesä 2018 oli niin helteinen, ei suomalaisilla selvästikään ollut sellaista normaalia lämpövajetta, mikä näkyi jo talvikauden matkailussa, Mäki-Fränti perustelee.

Keväällä ja alkukesästä oli selvästi havaittavissa viivyttelyä lomamatkojen varaamisessa. Ihmiset halusivat nähdä tuleeko jälleen kova hellekesä Suomeen, vai pitääkö lämpöä nyt lähteä hakemaan etelämpää. Kun sitten kesän mittaan alkoi näyttää siltä, ettei 2018 kesän kaltaisia helteitä ole luvassa, piristyi myös matkojen myynti.

– Kyllä tosiasia on se, että kesän sää on merkittävin tekijä kesälomamatkojen menekissä, vahvistaa myös Mäki-Fränti.

Eikä Suomi ole tässä suhteessa mikään poikkeus.

– Olen tästä paljon puhunut myös muiden maiden kollegoiden kanssa, ja tilanne on aivan sama kaikissa Pohjoismaissa.

Suosio ei pienistä vaihtele

Espanja on totutusti tänäkin vuonna yksi suomalaisten suosikkikohteista. Jos katsotaan vain kesälomakautta, niin Kreikka kiilaa Espanjan ohi, mutta koko vuoden matkailun osalta Espanja kirii eron kiinni.

Pieniä vuosittaisia vaihteluja on aina, mutta suuret linjat näyttävät vakiintuneen.

– Kun tämän vuosikymmenen alussa Turkin matkailu alkoi kärsiä poliittisista levottomuuksista, niin muut alueen kohteet luonnollisesti hyötyivät tästä. Nyt Turkki alkaa tehdä paluuta suosituksi lomakohteeksi, mutta sen vaikutus esimerkiksi Espanjan ja Kreikan suosioon ei kuitenkaan ole kovin merkittävä, Mäki-Fränti kertoo.

Myöskään uutisissa paljon esillä olleet maastopalot tai viime kesän poikkeuksellisen runsaat meduusalautat eivät ole näkyneet myynnin laskuna.

– Tällaisista asioista olaan Suomessa toki tietoisia, ja uutisissa ne näkyvät, mutta eivät ne merkittävästi vaikuta lomakohteen valintaan, Suomen matkatoimistoalan liiton toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti toteaa.

Janne Leipijärvi

Suomalaisten matkailua käsittelevä pääkirjoitus:

https://fuengirola.fi/tilastojen-kertomaa/

Kolumnit

Pääkirjoitus

Suojatie

Pikkuhiljaa pienet koululaiset ovat Espanjassakin palanneet koulun penkille. Ensi viikolla alkavat...

Viikon kysymys

Selviytyykö Suomi jalkapallon EM-lopputurnaukseen 2020?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa

Tilaa aika!